YVO 70v: Verkoston saneeraus – tärkeä osa vesilaitoksen toimintaa
Ylivieskan keskustassa vesi- ja viemärirakentaminen on edennyt pitkälle uusien kaava-alueiden rakentamisen kanssa. Rakentamisen ohella verkoston saneeraus on ollut aina tärkeä osa Vesiosuuskunnan toimintasuunnitelmaa. 1970-luvulla asuntorakentaminen Ylivieskassa oli poikkeuksellisen voimakasta ja uusia alueita kaavoitettiin etenkin omakotirakentamiseen. Vanhimmasta päästä vesijohtoja oli ryhdyttävä samaan aikaan uusimaan. Vuosina 1973–1974 poistettiin muun muassa Ratakadulla, kaupungin viemäritöiden yhteydessä ns. Mannesman teräsputket, jotka täkäläisissä olosuhteissa osoittautuivat syöpyviksi ja paljon vuotoja aiheuttaviksi. Ne korvattiin kestävämmillä muoviputkilla. Sen jälkeen on teräs- ja valurautaputkia korvattu uusilla muoviputkilla, sitä mukaa kuin verkoston saneeraus on keskustassa edennyt. Teräs- ja valurauta putkea on käytössä enää vain kilometrin verran keskustan alueella, mutta siinä ei ole esiintynyt vuotoja viimeisen 10 vuoden aikana. Hyvän kuvan verkostossa esiintyneistä vuodoista ja niiden syistä saa esimerkiksi vuonna 1979 todetuista 81 vuodosta, jotka eri putkimateriaaleittain jakaantuivat seuraavasti: Mannesman teräsputki 51, Galvanoitu teräsputki 15 ja muoviputket 15 vuotoa. Tuohon aikaan valurauta- ja teräsputkia oli 17 kilometriä ja muoviputkia 150 kilometriä. Verkostojen saneeraus on ollut tärkeää jo yksinomaan osuuskunnan talouden kannalta. Vanhat teräsputket aiheuttivat runsaasti vuotoja ja työaikaa niiden korjaamiseen oli käytettävä paljon. Enimmillään vuotoveden osuus nousi jopa 20 prosenttiin hankitusta vedestä vuonna 1985. Sen jälkeen vuotoveden osuus saatiin laskemaan alle 10 prosenttiin 90-luvun lopulla. Vuonna 2021 Ylivieskan Vesiosuuskunnan vuotoveden osuus oli 8 prosenttia hankitusta vedestä. Keskimäärin vuotoveden osuus Suomen vesilaitoksissa on 15 prosenttia. Vuodesta 1998 alkaen Vesiosuuskunta on ryhtynyt uusimaan myös vanhimpia muoviputkia. Mediassa on puhuttu viime aikoina siitä, että vesilaitoksilla on paljon saneerausvelkaa. Tämä ei pidä paikkaansa Ylivieskan Vesiosuuskunnan osalta. Saneerauksia tehdään koko ajan suunnitelmallisesti sekä keskustassa että haja-asutusalueilla ja verkoston kunto on hyvä, joten sen osalta ei ole tiedossa hintapommia, joka vaikuttaisi kuluttajien vesimaksuihin. Lehtijuttuja aiheeseen liittyen:
YVO 70v: Yleiseksi vesilaitokseksi
Yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista annetun lain (982/77) perusteella Vesiosuuskunnan hallitus esitti toukokuussa 1980 Ylivieskan kaupunginvaltuustolle, että Ylivieskan Vesiosuuskunta hyväksyttäisiin lain mukaiseksi yleiseksi vesilaitokseksi. Samassa hakemuksessa esitettiin vahvistettavaksi vesilaitoksen toiminta-alue. Vesihuoltolain mukaan kunnan alueella vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Päätöksessään 25.7.1980 kaupunginvaltuusto hyväksyi Ylivieskan Vesiosuuskunnan yleiseksi vesilaitokseksi ja vahvisti toiminta-alueen, joka vedenjakelun kannalta jakaantui kahteen painetasoalueeseen. Toisen painetasoalueen muodosti pumppaamon ja vesitornin painepiirialue, johon kuuluivat Ylivieskan asemakaava-alue ja sen länsipuolinen haja-asutus. Toisen painetasoalueen muodostivat itäiset haja-asutusalueet, jotka olivat suoraan Vesikolmion pumppaamoiden piirissä, koska jakeluverkko oli liitetty suoraan Vesikolmion pääsyöttöön. Vuonna 1993 Vesiosuuskunnan toiminta-aluejako uusittiin kokonaan ja kaupunki jettiin neljään painetasoalueeseen. Vesiosuuskunnan pääpumppaamon ja vesitornin painepiirialueeseen kuuluivat Ylivieskan asemakaava-alue, Niemelänkylä ja osa Ojakylää. Koivukallion paineenkorotusasemanpiiriin kuuluivat Koivukallio, Salmiperä, Perkkiönperä, Nisunperä ja osa Ojakylää. Raudaskylän, Isokosken ja Vähäkankaan painepiiri, joka oli suoraan Vesikolmion pumppaamoiden painepiirissä. Kantokylä, Kankaankylä, Järvelä ja Teikkoperä kuuluivat Pylvään paineenkorotusaseman vaikutuspiiriin. Tuomiperällä painepiiri liittyi yhdysvesijohdolla Oulaisten Vesiosuuskunnan verkkoon. Viimeisimmän kerran Ylivieskan kaupunginvaltuusto on vahvistanut Ylivieskan Vesiosuuskunnan toiminta-alueen vuonna 2013. Nykyisin Ylivieskan Vesiosuuskunnan toiminta-alue, joka käsittää käytännössä Ylivieskan kaupungin kaikki asutut alueet, on jaettu 29 mittausalueeseen painepiirien sijaan. Mittausalueiden avulla voidaan seurata vedenkulutuksen vaihteluja ja reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Runkoverkosto on suunniteltu siten, että häiriötilanteissa vettä voidaan johtaa eri alueille useammasta suunnasta, jotta kiinteistöille aiheutuisi mahdollisimman vähän vesikatkoja.
YVO 70v: Viemäriverkosto kauppalalle
Ylivieskan Vesiosuuskunta on aktiivisesti osallistunut Ylivieskan viemäriverkoston rakentamiseen osuuskunnan perustamisesta lähtien. Jätevedet johdettiin ennen kunnollista viemäriverkkoa ja jätevedenpuhdistuslaitosta monesti suoraan Kalajokeen, joka aiheutti lavantautiepidemioita. Tilanteen surkeutta kuvasi palstallaan Kalajokilaaksossa Jokirannan Janne 23.4.1952: ”Kerrallinen tutkimus totesi Kalajoen kesävedessä olevan 35 prosenttia sitä ”ihtiään” ja toinen tutkimus tiesi, etteivät edes puiset vesijohtoputket kestä veden sisältämien happojen syövyttävää voimaa. Suuren kirkonkylän ”päristyslaudat” johtavat poikkeuksetta nyt jokeen – minnepä muualle – ja samoilta seuduilta kiskovat pumput ylös valmiiksi höystettyä kahvivettä. Puistattaa kun ajattelee. Likajohdoissa on setään suodatinkaivot välillä, mutta ei olisi väliä vaikka ei olisikaan. Eräät suuret taloyhtiöt, kun kuulemma sen kun keikauttavat suoraan jokeen talven aikana kerätyt jätekasat mädäntyneine ruoanjätteineen, likasangon sisälmyksineen ja kaikkine mitä tuollainen kaukaa kierrettävä jäteläjä voi sisältää. Puolisen kilometriä alempana ryypätä täräytetään samaa vettä ja ihmetellään, että on se tautista aikaa.” Ylivieskan Vesiosuuskunta aloitti viemäriverkoston rakentamisen Ylivieskan taajama-alueelle samaan aikaan kuin vesijohtoverkostoa alettiin rakentamaan. Koska rakennuslain mukaisesti viemärin rakentaminen ja kunnossapito kuului kuntien tehtäviin, perustettiin kunnan ja Vesiosuuskunnan yhteinen toimikunta sopimaan viemärilaitoksen tulevista järjestelyistä talvella 1960. Huhtikuussa pidetyssä kokouksessa tehtiin Vesiosuuskunnan ja kunnan kesken sopimusehdotus, jota ei kuitenkaan hyväksytty päättävissä elimissä. Asiaan palattiin vuonna 1964, jolloin Ylivieskan rakennuslautakunta esitti tutkittavaksi Vesiosuuskunnan ja viemärilaitoksen kunnallistamista. Asia eteni varsin verkkaisesti, sillä asiaan palattiin seuraavan kerran vasta huhtikuussa 1966, jolloin Emil Märsell selvitti hallituksen jäsenille kauppalan edustajien kanssa käymiään neuvotteluja. Kun kauppala oli valinnut omat neuvottelijansa, valitsi Vesiosuuskunta neuvottelijoikseen Märsellin, Veikko Hassisen ja Jalmari Jokisen. Heille annettiin valtuudet neuvotella asiasta myös maataloushallituksen kanssa. Kun kauppalaninsinööri Veikko Sorvisto teki alkuvuodesta 1967 sopimusehdotuksen viemäriverkoston luovuttamiseksi kauppalan hallintaan, alkoi hanke vihdoinkin edetä. Päätös viemäriverkoston siirtämisestä kauppalan hallintaan tehtiin osuuskuntakokouksessa 25.4.1967. Sopimuksen mukaan vanha viemäriverkosto jäi edelleen Vesiosuukunnan omistukseen, vaikka vastuu ja huolehtiminen viemärilaitoksen suunnittelusta, rakentamisesta, teknillisestä huollosta, tarkastuksista ja liittymälupien myöntämisestä siirtyi kauppalalle. Viemäriverkon hallintasopimus Vesiosuuskunnan ja kauppalan kesken allekirjoitettiin 11.10.1967. Sopimus Vesiosuuskunnan ja Ylivieskan kaupungin kanssa oli voimassa vuoteen 1983 saakka. Vuoden 1982 puolella aloitettiin neuvottelut Vesiosuuskunnan vielä omistaman ja kaupungin hallinnoiman viemäriverkoston luovuttamisesta kaupungille. Keskustelut saatiin päätökseen kevättalvella 1983, jolloin Vesiosuuskunta luovutti omistamansa viemäriverkoston kaupungille. Vuoteen 2010 saakka uusien kaava-alueiden rakentamisen yhteydessä työmailla oli sekä kaupungilta että Vesiosuuskunnalta omat asentajansa. Kaupungin asentajien siirtyessä Vesiosuuskunnan palvelukseen, on Vesiosuuskunta myynyt osan asentajien työpanoksesta kaupungille viemäriverkon rakentamiseen. Kuluttajille näkyvin kaupungin ja Vesiosuuskunnan yhteistyö on jätevesimaksujen perintä vesilaskutuksen yhteydessä. Lisäksi Vesiosuuskunta tekee jätevesiliittymissopimukset, joka helpottaa asiakasta, kun hänen ei tarvitse asioida useassa paikassa. Aika ajoin on virinnyt keskustelua Vesiosuuskunnan kunnallistamisesta tai jätevesiverkoston siirtämisestä osuuskunnan hallintaan, mutta lopputulema on ollut aina sama: Näin on hyvä. Yhteisissä keskusteluissa on todettu, että verkostojen omistajuudella ei ole merkitystä, vaan pääasia on, että yhteistyö toimii ja asiakkaat saavat palvelut laitoksilta helposti. Lehtijuttuja vuosien varrelta:
YVO 70v: Koko Ylivieska vesijohdon piiriin
Ylivieskan keskustassa vesijohto- ja viemärirakentaminen eteni pitkälle uusien kaava-alueiden rakentamisen kanssa. 1970-luvulla asuntorakentaminen Ylivieskassa poikkeuksellisen voimakasta ja uusia alueita kaavoitettiin etenkin omakotirakentamiseen. Halukkuus liittyä Vesiosuuskunnan verkostoon oli suuri kaikilla kyläkulmilla eikä Vesiosuuskunnan tarvinnut markkinoida palvelujaan uusien asiakkaiden saamiseksi. Ongelmana osuuskunnan näkökulmasta oli hankkeiden rahoitus, mikä piti vuosikaudet talouden tiukalla. Huolimatta rahoitukseen liittyneistä ongelmista Vesiosuuskunta toimi aktiivisesti syrjäisimpienkin asuinseutujen vesittämiseksi ja kolmenkymmenen vuoden rakentamisen jälkeen oli käytännössä koko Ylivieska järjestetyn vesihuollon piirissä. Korteperän vesijohdon ja joen alituksen valmistumisen jälkeen 1970, Ylivieskan ja Alavieskan johdot liitettiin yhteen. Tämän jälkeen alavieskalaiset saivat talousvetensä Ylivieskasta, ja Alavieskan vesihuolto liittyi Ylivieskan vesitornin painepiiriin. Sievin tien varressa sijaitsevien Nisuperän ja Perkkiönperän asukkaat esittivät syykuussa 1973 Vesiosuuskunnalle vesijohdon rakentamista. Koemerkinnän jälkeen hallitus päätti tehdä jatkoselvittelyjä asiassa. Hankkeeseen palattiin tammikuussa 1976, jolloin Osmo Sipilä esitti suunnitelman laatimista Nisunperän-Kuovilan alueelle. Suunnitelma Perälä-Nisunperä-Perkkiönperä vesijohdosta valmistui 1977 ja maastotutkimuksiin osallistuivat myös alueen asukkaat. Perälä pääsi vesijohdon piiriin samana vuonna, mutta Nisunperälle ja Perkkiönperälle vesijohto saatiin vuoden 1978 puolella. Keväällä 1981 vesijohtoa jatkettiin Kuovilaan saakka ja vuonna 2017 Oja- ja Ylivieskankylän metsästysyhdistys ry:n Mäkituvalle, jonne se Sievin tien varressa päättyykin. Ylivieskan kaupungin alueeseen Sievin rajalla kuuluva Reikko ja Leppälä on liitetty Sievin Vesiosuuskunnan jakeluverkostoon. Säilynperän asukkaat anoivat vuoden 1973 syksyllä vesijohtoa, johon oli heti valmis liittymään alueen taloista seitsemän ja myöhemmin neljä. Vesiosuuskunnan ensimmäisen suunnitelman kustannusarvio oli 73 000 markkaa, josta louhintatöiden osuus oli peräti 46 000 markkaa. Hallitus päätti selvittää halvempia vaihtoehtoja. Huolellisen suunnittelun ja maaperätutkimusten avulla onnistuttiinkin löytämään vaihtoehto, jossa päästiin vähemmillä kallion louhintakustannuksilla. Vesijohto alueen talouksiin saatiin vuonna 1974. Visurin alue saatiin osittain vesitettyä jo 1970, kun Ylivieskan ja Raudaskylän välinen päävesijohto valmistui. Loput asukkaat anoivat vesijohdon rakentamista syksyllä 1975. Työ tehtiin vuonna 1976 samoihin aikoihin läheisen Sorvistonperän alueen kanssa. Vesijohto Löytynperältä Kariperälle saatiin valmiiksi myös vuonna 1976. Hankkeen toteuttaminen edellytti kaupungin avustusta. Vähäkangas-Pesälä vesijohdon rakentamiseen saatiin korkotukilainaa, mutta kun se kattoi vain 32 prosenttia 154 000 markan rakentamiskustannuksista ja liittymisrahoituskin jäi 8 prosenttiin anottiin kaupungilta avustusta investointiin. Anottua summaa ei kokonaan saatu, mutta saatu 50 000 markan avustus riitti urakan käynnistämiseen syksyllä 1977. Ylivieskan keskustan lähellä olevan Salmiperän asukkaan olivat useaan otteeseen anoneet vesijohtoa, mutta he saivat odottaa vuoroaan aina vuoteen 1979 saakka, jolloin saivat vaihtaa ruosteisen kaivoveden Kiiskilän kirkkaaseen. Tuomiperän-Kankaan alueen vesijohtotöiden valmistuttua, aloitettiin maastotutkimukset vesijohdon jatkamiseksi Järviperälle ja Teikkoon. Toukokuussa 1979 näiden kyläkuntien asukkaat esittivät Vesiosuuskunnalle vesijohdon rakentamista. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 475 000 markkaa. Rahoitus saatiin järjestettyä korkotukilainalla, kaupungin avustuksella, valtion vesihuoltoavustuksella ja liittymismaksuilla siten, että rakentaminen päästiin aloittamaan keväällä 1980. Teikon linjan valmistumisen jälkeen anoi Oulaisten puolella Härössä asuva Yrjö Härö vesijohdon jatkamista Rahkaperältä Häröön. Johto-osan pituus oli 1220 metriä ja kustannusarvio oli yli 63 000 markkaa, josta louhintatöiden osuus oli noin 40 prosenttia. Koska hanke oli taloudellisesti varsin kallis, esitti hallitus Oulaisten kaupungin osallistumista hankkeeseen. Jouluaaton aattona 1980 pidetyssä neuvottelussa Ylivieskan ja Oulaisten vesiosuuskuntien johtajat ja Yrjö Härö sopivat, että Ylivieskan Vesiosuuskunta luovuttaa putkimateriaalin ko. johto-osalle ja tarkentaa sijoitusta alkupäässä olevan kallio-osuuden pienentämiseksi ja liittyjät suorittavat rakennustyöt omalla kustannuksellaan. Harvaperän asukkaat anoivat pääsyä vesijohdon piiriin vuoden 1981 alussa. Kun rahoitus järjestyi, rakentaminen aloitettiin ja kokonaisuudessaan Harvaperä saatiin vesitettyä 1983. Harvaperältä vedettiin samana vuonna myös kahden ja puolen kilometrin mittainen vesijohtoputki Ratiseen. Katajaperän vesijohtoverkosto laajentaminen Kurulaan tapahtui syksyllä 1980 ja vesijohto välille Katajaperä-Sääskelä 1982. Näiden rakentamiseen saatiin kaupungin avustusta kuten myös samaan aikaan suoritettuun vesijohtotyöhön välillä Rauhaperä-Lintonen. Syyskuussa 1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa käsiteltiin suunnitelmaa 900 metrin vesijohdon rakentamiseksi välille Ranta-Partala. Väli osoittautui kallioisuutensa vuoksi vaikeasti toteutettavaksi. Kun suunnitelmasta 380 metriä oli kaivettavuudeltaan helppoa ja osalle oli liitettävissä neljä asuinrakennusta, tämä osuus rakennettiin heti, mutta loppu osalle päätettiin selvittää vaihtoehtoisia ”kalliottomia” sijoituksia. Valmiiksi Partalan vesijohtotyö saatiin vuonna 1983. Vajaa pari kilometriä pitkä vesijohto Tuomiperältä Äkkilään rakennettiin vuonna 1982. Lyhyempiä urakoita olivat samana vuonna rakennetut johto-osat Raudaskylä-Norola ja Rahkasaari-Raudaskylä. Pyykankaan asukkaat anoivat vesijohdon ja palopostin rakentamista vuonna 1982. Rahoitus saatiin järjestymään vuodelle 1984, jolloin se myös toteutettiin. Pyykankaan liityttyä vesijohtoverkostoon, asutuista kyläkulmista vain Hietaperä jäi edelleen vaille vesijohtoa. Sekin puute poistui vuonna 1999, jolloin hietaperäset pääsivät vesijohdon piiriin. Viimeisimpiä haja-asutusalueella toteutettuja suurempia rakennuskohteita on ollut Yrttikorpi, jonne vesijohto rakennettiin vuonna 2000. Tämän jälkeen rakentaminen on keskittynyt pääasiassa uusille kaavoitetuille asuinalueille keskustan tuntumassa. Haja-asutusalueilla on täydennetty verkostoa siltä osin, kun uusia tarpeita on ilmaantunut. Nyt vuonna 2022 99,8 prosenttia Ylivieskan talouksista on yleisen vesijohdon piirissä. Kalajokilaakso 15.11.1990:
YVO 70v: Vesijohto Tuomiperälle
Kantokylän urakan tultua valmiiksi, ryhdyttiin suunnittelemaan vesijohdon jatkamista Tuomiperän ja Kankaan aseman suuntaan. Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 17.1.1973 luettiin Tuomiperän ja Kankaan asukkaiden allekirjoittama kirje, jossa esitettiin kokouksen kutsumista koolle alueen vesihuollon järjestämiseksi. Tuomelan koululla pidetyssä neuvottelukokouksessa oli paikalla noin kolmekymmentä osanottajaa Tuomiperältä, Harvalasta, Kankaalta, Rajaniemestä ja Teikosta. Vesiosuuskunnan toimesta kerrottiin paikalle saapuneille kyläläisille vesijohdon rakentamiseen liittyvistä teknisistä kysymyksistä ja alueen vesittämiseen vaikuttavista painetaloudellisista vaikeuksista, joiden takia putkikokojen alueella tuli olla tavanomaista suuremmat. Kiinnostuksen selvittämiseksi päätettiin suorittaa koemerkintä, joka annettiin tehtäväksi nelihenkiselle toimikunnalle. Toimikuntaan kuuluivat Matti Jaakola Tuomiperältä, Huugo Heikkilä Rajaperältä, Erkki Niskala ja Joonas Pietilä Harvaperältä. Kun koemerkintä oli suoritettu, tehtiin hankkeesta karkea yleissuunnitelma, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma. Vesiosuuskunnan hallitus päätti jatkaa hankkeen valmistelua tavoitteena töiden alkaminen syksyllä 1974. Hanke ei kuitenkaan edennyt odotetusti. Vesihallitus myönsi hankkeeseen ennakkovarauksena 70 000 markan korkotukilainan. Se oli vain 28 prosenttia kokonaiskustannuksista. Kun liittymismaksurahoituksena oli saatavissa korkeintaan 30 000 markkaa, jäi hankkeen kokonaisrahoitus 40 prosenttiin, mikä teki investoinnista tappiollisen. Hallitus päätti kokouksessaan 15.10.1974 palata asiaan sen jälkeen, kun oli selvitetty mahdollisuus saada lisää korkotukilainaa. Tuomiperän vesijohdon rakentamisen rahoitusongelman ratkaisemiseksi Vesiosuuskunta kääntyi myös kaupungin puoleen. Kaupunki päättikin avustaa hanketta yhteensä 70 000 markalla vuosina 1975 ja 1976. Kun näin saatiin varmuus rahoituksesta, pyydettiin urakkatarjoukset ja työt käynnistettiin vuoden 1975 puolella. Tuomiperän jälkeen käynnistyi hanke vesijohdon jatkamiseksi Kankaan asemalle ja Rajaniemeen. Muodollisesti hanke käynnistyi samalla tavalla kuin Kantokylällä ja Tuomiperällä. Paikalliset asukkaat Erkki Niskala, Huugo Heikkilä ja Eino Lyly esittivät kirjeitse vesihuoltokokouksen järjestämistä. Kokous pidettiin Huugo Heikkilän talossa, johon oli saapunut kymmenkunta osallistujaa. Hankeen rahoittamiseksi osuuskunta anoi korkotukilainaa vuodelle 1977. Odotusten mukaista täyttä rahoitusta ei tälläkään kerralla saatu. Vesihallitus myönsi 150 000 markan suuruisen lainan 16 vuoden takaisinmaksuajalla. Lainalla piti rakentaa sekä Tuomiperä-Kangas johto-osa että pätkä vesijohtoverkostoa III kaupunginosassa. Kun liittymismaksurahoitusta laskettiin saatavan n. 30 000 markkaa, anottiin kaupungilta rahoitusta puuttuva 100 000 markkaa. Ylivieskan kaupunki suostui antamaan 75 000 markkaa rakentamiseen, mikä mahdollisti rakentamisen vuonna 1978. Vuoden 1978 loppuun mennessä Ylivieskan Vesiosuuskunta oli rakentanut 176 223 metriä runkovesijohtoa ja 140 494 metriä talojohtoja. Jäseniä osuuskunnassa oli 2257. Lehtijuttuja Tuomiperän vesijohtohankkeesta:
YVO 70v: Vesijohto Kantokylälle
Kantokylän vesijohtohanke käynnistyi Matti Haikolan, Antti Saaren ja Unto Marjakankaan esittäessä kirjallisesti Vesiosuukunnalle alkukokouksen järjestämistä vesijohtohankkeen käynnistämiseksi. Tilaisuus pidettiin 20. joulukuuta 1971 Kantokylän kansakoululla. Kokouksessa selvitettiin Vesiosuuskunnan toimesta rakentamishanketta, korkotukilainan hakemista, kustannusarviota ja rahoitussuunnitelmia. Lisäksi kerrottiin myös vesihuollon yleissuunnitelman mukaisista johtolinjoista, tariffointiperusteista ja kuluttajille aiheutuvista kustannuksista. Kyläläiset valitsivat 8-jäsenisen toimikunnan valmistelemaan hanketta ja keräämään loppiaiseen 1972 mennessä liittyjäilmoitukset tariffointiperusteineen. Toimikuntaan kuuluivat Matti Haikola, Antti Saari, Heikki Latvakoski, Martti Haapakoski, Tenho Spring, Martti Kantola, Vilho Säilynkangas ja Uuno Marjakangas. Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 12. tammikuuta käytiin läpi Kantokylässä suoritetun koemerkinnän tuloksia: liittymisilmoituksen oli toimikunnalle jättänyt yhteensä 62 kiinteistön omistajaa eli noin 50 prosenttia kylän talouksista. Koemerkinnän mukaan laskettu liittymismaksu rahoitus oli n. 80 500 markkaa, mikä oli karkean arvion mukaan 25–30 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Hallitus oli sitä mieltä, että yksityiskohtainen vesihuoltosuunnitelman laatiminen Kantokylän alueelle oli tarpeen, mutta liittymisaktiivisuutta oli parannettava ennen lopullista rakentamista. Mittaustyöt ja maastotutkimukset Vesiosuuskunta päätti suorittaa omana työnään. Mitoituksesta ja puhtaaksi piirtämisestä pyydettiin tarjous useasta yrityksestä, joista insinööri Juhani Kuusion tarjous hyväksyttiin. Suunnitelmaan sisältyi päävesijohtoa yhteensä 20 kilometriä johto-osilla Pylväs-Rauhala, Saari-Kantokylä-Vaaramaa, Saari-Leväneva, Kantokylä-Pinola ja Takalon ja Ritamäen sekundäärijohdot. Mitoituksessa otettiin huomioon myös odotettavissa oleva laajennustarve Tuomiperän ja Kankaan aseman suuntaan. Huhtikuussa 1972 Vesiosuukunnan hallitus anoi korkotukilainaa johto-osille Pylväs-Saari-Kantokylä, Saari-Leväneva Saaren kansakoululle saakka ja Kantokylän sekundäärijohdot. Vesihallitus myönsi 120 000 markan lainan kesän lopulla, joten kaivu- ja täyttöurakka aloitettiin syksyllä. Vuoden loppuun mennessä oli verkostoa rakennettu jo 10 kilometriä ja vesijohtoverkkoon liitetty 40 taloutta. Ensimmäisen vaiheen osalta työt saatiin valmiiksi toukokuussa 1973. Toisen vaiheen rahoitus oli Vesiosuuskunnan hallituksen käsittelyssä huhtikuussa 1973. Suunnitelma koski johto-osia Saari- Leväneva, Kantokylä-Pinola ja Kantokylä-Vaaramaa. Yhteispituudeltaan johto-osat olivat n. 9,3 km. Hallitus totesi, ettei vesijohtoverkoston ulottaminen suunnittelu alueille ollut taloudellisesti kannattavaa, mutta edullisen lainoituksen järjestyessä se päätettiin toteuttaa. Rahoitus järjestyi ja toisen vaiheen rakennustyöt alkoivat marraskuussa 1973. Vuoden vaihteeseen mennessä Vaaramaan ja Pinolan johto-osat oli rakennettu kokonaisuudessaan. Levänevan suunnalla sen sijaan päästiin töihin vasta vuoden 1974 puolella. Tässä lehtileikkeet Kantokylän vesijohtohankkeesta loka-marraskuun vaihteesta vuodelta 1972
YVO 70v: Haja-asutusalueiden vesittäminen
Vuoden 1968 lopulla valmistui Ylivieskan kauppalan sivutaajamien ja haja-asutusalueen vesihuollon yleissuunnitelma, jonka laati kauppalan rakennusmestari Matti Saarikettu. Suunnitelma käsitti vesijohtojen mitoituksen haja-asutusalueella välillä Ylivieskan rakennuskieltoalue-Raudaskylä-Löytynperä. Mukaan kuuluivat myös Vähäkangas ja Kantokylä. Samaan aikaan neuvoteltiin myös Ylivieskan ja Alavieskan vesijohtoverkostojen yhdistämisestä ja veden myymisestä Alavieskan vesilaitokselle, koska Alavieskan mahdollisuudet toimittaa vettä omista pohjavesiesiintymistä olivat rajalliset. Neuvottelujen lopputuloksena Ylivieskan Vesiosuuskunta rakensi pääjohdon välille Niemelänkylä-Alavieskan raja, joka valmistui suunniteltua joen alitusta Korteperälle lukuun ottamatta vuoden 1969 lopulla. Raudaskylän vesihuollon järjestäminen alkoi, kun vesihuollon yleissuunnitelman mukainen vesijohdon rakentaminen alkoi. Huhtalan alueella ensimmäiset talot voitiin liittää vesijohtoverkostoon vuoden 1969 lopulla. Vuonna 1970 alkoi Raudaskylä-Isokoski-Pylväs-Vähäkangas johto-osan rakentaminen. Tämä johto-osa saatiin Kankaanmäelle saakka valmiiksi viimeisteltyä toukokuun 1971 lopussa. Kaikki taloudet eivät heti liittyneet osuuskunnan jäseniksi, sillä Vähäkankaalla toimi kaksi erillistä vesiyhtymää, joista merkittävä osa kyläläisistä sai talousvetensä. Liittymien määrä kasvoi kuitenkin sitä mukaa kuin ns. koulun lähteen käyttö väheni. Pääjohdon rakentaminen Vähäkankaalle mahdollisti vesijohtojen vetämisen saman tien Isokoskelle, Jylhänperälle, Pylväsperälle ja Ängeslevälle sekä myöhemmin Säilynperälle ja Anttilanperälle. Juolanperä sen sijaan liittyi Nivalan Vesihuolto Oy:n jakeluverkostoon. Kankaanmäeltä vesijohdon rakentamista jatkettiin Hapuliin, Soukalle ja Ylihannulaan ja siitä edelleen vesilaitokselle. Näin saatiin vesijohdon varrella olevat taloudet vesijohdon piiriin ja samalla yhteys Raudaskylän suunnasta joen pohjoispuolitse Vesiosuuskunnan alavesisäiliöön. Tämä lisäsi ja varmisti Ylivieskan keskustan vesihuoltoa mahdollisten toimintahäiriöiden sattuessa, koska suoraa vesijohtoa Junnosta Ylivieskaan ei vielä ollut rakennettu. Vesijohdon rakentamisen painopiste siirtyi selvästi 1960-luvun lopulla keskustasta haja-asutusalueelle, vaikka keskustassakin vesijohtoa rakennettiin koko ajan uusille asuntoalueille. Vuonna 1970 keskustassa aloitettiin Männistön alueen rakentaminen, jossa tehtiin ensimmäisen kerran Ylivieskan historiassa kunnallistekniset työt valmiiksi ennen asuntorakentamista. Vaikka 1970-luvun alkuvuosina pääpaino oli Ylivieskan pohjoispuolisten kylien vesittämisessä, tehtiin vesijohtotöitä samanaikaisesti Katajaperällä, Pyörreperällä, Raudaskylän suunnalla Visuri-Rantamaalla, Niemelänkylän alueella Viirelässä, Mäntykankaalla, Pielus-Lievotiellä ja Kurikkatiellä. Lisäksi rakennettiin yhteys Rantakortteelta Alavieskan rajalle. Vuoden 1971 lopulla vesijohdon kokonaispituus oi 167 500 m, josta pääjohtoa oli 102 100 m ja talojohtoja 65 500 m. Paloposteja verkostossa oli 95 kpl. Osuuskunnassa oli 1290 jäsentä.
Maailman vesipäivä 22.3.
Tänään vietetään maailman vesipäivää 💧 Vaikka pohjavesi on näkymättömissä, sen vaikutus on havaittavissa kaikkialla. Jalkojemme alla, maaperän uumenissa oleva pohjavesi on kuin piilotettu aarre, joka mahdollistaa ja rikastuttaa elämäämme. Suurin osa suomalaisten juomavedestä on peräisin pohjavedestä. Syvällä maan alla olevaa pohjavettä on suojeltava ennakoiden, sillä likaantunutta pohjavettä on hyvin vaikea puhdistaa. Neuvot järkevään toimintaan löydät ymparisto.fi esitteistä. Pohjavesi voi olla poissa näkyvistä, mutta se ei saa olla poissa mielistämme.
YVO 70v: Kiiskilän kirkasta Ylivieskaan
Vuonna 1966 Kokkolan Maaviljelysinsinööripiiri ryhtyi valmistelemaan Kalajoen keskiosan jokijärjestelytöitä ja niihin liittyen Kalajokilaakson vesihuollon yleissuunnitelmaa. Jokijärjestelytöiden tavoitteena oli noin 3000 peltohehtaarin tulvasuojelu Nivalassa ja Ylivieskassa. Ylivieskan Vesiosuuskunnan hallitus päätti ryhtyä toimenpiteisiin Kalajoen vedenlaadun pysyttämiseksi puhdistuskelpoisena järjestelytöiden alkaessa. Järjestelytyöt tarkoittivat ruoppaus- ja maansiirtotöitä. Järjestelyn alkukokoukseen lähetettiin edustaja, jonka tehtävänä oli huolehtia muutenkin osuuskunnan eduista jokijärjestelyjen aikana ja vastustaa tehtyjä suunnitelmia. Selvitysten edetessä Vesiosuuskunnan kanta vähitellen pehmeni ja hallitus päätti kokouksessaan 28.7.1967 luopua aloituskokouksessa ilmoitetusta vastustuksesta. Luopumisen ehdoksi vaadittiin, että osuuskunnan vedenpuhdistamon kaivoon toimitetaan riittävästi puhdistuskelpoista vettä korvauksetta tai, että vedenpuhdistamon puhdasvesisäiliöön toimitetaan riittävästi puhdasta, jakeluun soveltuvaa vettä sellaiseen hintaan, ettei se ylitä vedenpuhdistamon käyttökustannuksia. Kun Kalajoki katsottiin veden laadun ja siinä tapahtuvien muutosten takia huonoksi raakavesilähteeksi, luovuttiin ajatuksesta johtaa vesi perkaustöiden yläpuolelta putkea pitkin Ylivieskaan. Samaan aikaan kun Nivalassa ja Sievissä oli vaikeuksia paikallisen vedentarpeen tyydyttämisessä, päätettiin selvittää mahdollisuus uuden vedenhankintayhtiön perustamiseksi alueelle. Ennen kuin kunnat tekivät päätöstä hankintayhtiön perustamisesta, ne halusivat maataloushallitukselta puolueettoman arvioinnin kustannusten jaosta osakaskuntien kesken ja selvityksen putkiston mitoituksen riittävyydestä. Hanketta valmisteli kuntien yhteinen vesihuoltotoimikunta apunaan Kokkolan maanviljelysinsinööripiirin asiantutija Martti Raivio ja Esa Kleemola. Keväällä 1968 yhtiön perustaminen vauhdittui, kun valtion vesihuoltolaina oli haettava toukokuun loppuun mennessä ja rakentamissopimus maataloushallituksen kanssa oli tehtävä elokuun puoleen väliin mennessä. Vesikolmio Oy:n perustava kokous pidettiin yksimielisissä merkeissä 24.5.1968 Ylivieskan kauppalantalolla, kun osakaskunnat olivat jo hyväksyneet tehdyn vesihuoltosuunnitelman omissa kokouksissaan ja päättäneet liittyä perustettavaan yhtiöön veden saannin turvaamiseksi. Laaditun vesihuollon yleissuunnitelman mukaan Nivalan ja Sievin kirkonkylien vedenhankinta perustui olemassa oleviin vedenottamoihin, kun taas muille alueille vesi suunniteltiin otettavaksi Kiiskilänkylän Kauppilan lähteestä ja Vihanninkankaalta Sievin aseman lähistöltä. Yleissuunnitelman ensimmäiseen rakennusvaiheeseen kuului pääjohdon rakentaminen Kiiskilästä Raudaskylän kautta Ylivieskaan. Rakennustyöt alkoivat syksyllä 1968 ja veden toimittaminen Ylivieskan Vesiosuuskunnan verkostoon alkoi maaliskuussa 1970. Vesikolmion toimittama vesi ei aluksi riittänyt Ylivieskan kokonaisvedentarpeen tyydyttämiseen, joten vedenpuhdistuslaitos pysyi käytössä elokuuhun 1985 saakka, kunnes tarvittavat alavesisäiliöt ja Huhmarin linja valmistuivat tasaamaan veden kulutuksen vaihteluja. Tämän ensimmäisen Kalajokilaakson vesihuollon yleissuunnitelman jälkeen on tehty useita uusia yleissuunnitelmia vastaamaan ajanmukaisia tarpeita, joka on taannut sen, että tänä päivänä alueen asukkaat saavat nauttia laadukkaasta pohjavedestä.
YVO 70v: Vesijohto Niemelänkylän eteläpuolelle ja Ojakylälle
Paineet vesijohtoverkoston laajentamiseen keskustaajaman ulkopuolella kasvoivat sitä mukaan kuin verkosto keskustaajamassa laajeni ja ihmisten vaatimustaso elintason nousun myötä nousi. Niemelänkylä pääsi pohjoispuolella jokea vesijohdon piiriin 1962 Visalaan ja Sipilään saakka. Tästä kului neljä vuotta ennen kuin vesijohtoverkostoa laajennettiin Visalasta Alavieskan suuntaan Frans Vallin taloon saakka ja joen eteläpuolelle linjalle Siltala-Niva-Häivälä. Pohjoispuolen rakentaminen päästiin aloittamaan, kun tilaajat sitoutuivat suorittamaan kaivun ja asennuksen omalla kustannuksellaan. Savelan ja Ojakylän suunnalla oli pohjustettu vesijohdon saantia vuodesta 1961, mutta vasta syyskuussa 1967 maataloushallituksen myöntämällä lainalla välillä Siltala-Ojakylän koulu päästiin rakennustyöt aloittamaan. Maataloushallituksen jätettyyn laina-anomukseen sisältyi myös johto-osa Ojala-Savela ja Visala-joenalitus. Ojala-Savela linjalla rakennustyöt alkoivat tammikuussa 1968. Kun Ojakylän linjan rakennustyöt alkoivat, päätti Siltalan-Männistön alueella toimiva Keskikylän vesiyhtymä anoa oikeutta saada vettä heidän 24 taloa käsittävään puuputkiverkostoon. Osuuskunta kuitenkin kieltäytyi tästä, koska hyvää vettä ja häiriintymätöntä jakelua ei voitu turvata puuputkiverkostossa. Lisäksi talot sijaitsivat niin lähellä Vesiosuuskunnan verkkoa, että normaalit liitokset oli mahdollista tehdä. Samaan aikaan osuuskunnalle jätettiin useita muitakin anomuksia jakelujohtojen rakentamiseksi: Niemelänkylän Korterämeelle, Mertuanojalle, Puuhkalaan ja Soukalle. Vesiosuuskunnan hallitus suhtautui niihin myönteisesti, mutta päätti seurata osuuskunnan taloudellista tilaa ja käsitellä hankkeita myöhemmin rahoitustilanteen salliessa. Rakentaminen vuoden 1967 aikana oli hyvin vilkasta. Vesijohtoa rakennettiin 9 843 metriä. Vuoden lopussa vesijohtoa oli yhteensä 43 328 metriä, viemäriä 12 513 metriä ja vesijohtoon liitettyjä kiinteistöjä 672.