Moccamaster – arvonta suoritettu
Vesimittarin luentapyyntö lähetetään kerran vuodessa asiakkaille, joiden kiinteistöissä on mekaaninen vesimittari. Perinteisesti Vesiosuuskunta on arponut määräpäivään lukeman ilmoittaneiden kesken Moccamaster kahvinkeittimen. Tällä kertaa onni suosi Ari Kalliokuljua. Onnittelumme voittajalle!
YVO 70v: Heikki Häivälä – vesilaitos elämäntapana
Vuonna 1968 Häivälän kohdilla tehdään vesijohdolle joen alitusta. Joka päivä montun reunalle ilmestyy 10-vuotias poika seuraamaan työn etenemistä. Poika lupaa paikalla oleville asentajille, että tulee vesilaitokselle töihin sitten, kun on tarpeeksi vanha. Työhaastattelussa kesäkuun alussa 1976 tuo samainen poika – Heikki Häivälä – polttaa tupakat silloisen vesilaitoksen isännöitsijän Matti Saariketun kanssa ja sopivat että tulee seuraavana päivänä töihin, kun ei samana päivänä saanut vielä hommiin jäädä. Siitä lähtien Heikki on kuulunut Ylivieskan Vesiosuuskunnan vakiokalustoon. Alkuun työtehtävät liittyivät asennushommiin, kun putkiasentajan koulutus oli taskussa. – Olin vasta 17-vuotias, joten minulla ei ollut vielä ajokorttia eikä autoa. Polkupyörän tarakalle kiinnitettiin puinen laatikko, johon mahtuivat vesimittarin asennukseen tarvittavat tarvikkeet ja työkalut. Sitten polkaisin vekseliviidakkoon asentamaan mittarin paikoilleen, Heikki muistelee. Kun Ylitalon Niilo oli jäämässä eläkkeelle vesilaitoksenhoitajan ja päivystäjän tehtävistä 1981, kysyttiin Heikkiä hänen seuraajakseen. Päätöksen tekemistä varten hän sai perehtyä työtehtävään kuukauden verran, ennen kuin vastaanotti tehtävän. Hän onkin ainoa Vesiosuuskunnan tämänhetkisistä työntekijöistä, joka on vielä ollut puhdistamassa jokivettä ylivieskalaisten juomavedeksi. – Junno – Ylivieska toisen vesijohtolinjan valmistuttua 1984 Kiiskilästä tuleva vesi riitti Ylivieskan ja Alavieskan kulutukseen niin hyvin että jokiveden puhdistusta ei enää tarvittu. Elokuussa 1985 puhdistin viimeisen kerran jokivettä. Nykyinen automaatio varmistaa sen, että veden pumppaus ja kulutus pysyy tasapainossa, mutta alkuun ei näin ollut. – Aamu alkoi sillä, että tein laskelmia, paljonko vettä päivän aikana tulee kulumaan. Tässä piti ottaa huomioon viikonpäivä ja vuodenaika, että vettä varmasti riittää ja toisaalta se, että säiliöt ja vesitorni eivät täyttyneet yöllä yli. Arkena vettä kului vähemmän kuin esimerkiksi lauantaisin, jolloin ihmiset yleensä saunoivat ja kesällä jos oli sateinen päivä, ei vettä tarvinnut niin paljoa, kun ihmiset eivät kastelleet kasvimaita ja nurmikoita. Päivystys oli alkuun vedenpuhdistuslaitoksen vuoksi täyttä työtä ja kun kauko-ohjattavaa automaatiota ei ollut, vaati työtehtävien hoitaminen aina paikalle menoa. Vuoden 1983 lopulla Ylivieskan Vesiosuuskunnan tiloihin valmistui vesilaitosten keskusvalvomo, josta valvottiin ja ohjattiin koko Kalajokilaakson alueella olevia vedenottamoita ja pumppaamoita. Lisäksi sinne vastaanotettiin koko alueen hälytykset, jotka välitettiin kuuden kunnan alueella toimivien vesilaitosten päivystäjille. Vesilaitoksen hoitajana Heikki vastasi arkipäivien normaalin työajanjälkeisestä päivystyksestä, mutta viikonloppujen ajalle oli myös muuta henkilökuntaa, joka pystyi tehtävän hoitamaan. – Minulla oli tapana päättää päivä niin, että ajelin kotoa Johtotielle vielä ilta yhdeksän jälkeen tarkistamaan, että onhan kaikki kunnossa, Heikki kertoo. Valvomon hoitaminen helpottui, kun valvomo vuonna 1988 siirrettiin tietokoneelle. Tietokoneen muistiin oli piirretty laitoksista kaaviokuvat, joihin laitoksen tärkeimmät mittaukset päivittyivät. Tietokoneen näytöstä voitiin ohjata laitoksia ja katsella trendipiirtoja, mittauksia ja hälytyksiä. Päivystäjälle hankitiin myös kannettava tietokone, jolla voi olla yhteydessä valvomon tietokoneeseen puhelinmodeemin välityksellä. Hälytykset päivystäjälle tuli alkuun piippariin ja myöhemmin puhelimeen tekstiviestinä – Kaikkeahan ei kannettavalla koneella voinut tehdä, mitä valvomosta käsin pystyi tekemään, mutta enää ei tarvinnut joka risauksesta lähteä kotoa liikkeelle. Vedenkuluttajien vika soitot tuli myös päivystäjälle eli monenlaista ”kehumista ” olen kuunnellut vuosien varrella kuunnellut, Heikki muistelee. Windows pohjaisten valvomo tietokoneiden hankinta vuonna 1996 mahdollisti siirtymisen logiikka ohjattavaan valvomoon ja pumppaamoihin. Nykyisin päivystystehtäviä hoitavilla henkilöillä on tietokone, ipadi ja iPhone käytössä, joilla voi olla yhteydessä valvomoon. Kesästä 2021 lähtien Ylivieskan Vesiosuuskunta on huolehtinut vain oman verkoston valvonnasta ja kuluttajien vika soittojen vastaanottamisesta. Heikin työtehtävät vesilaitoksella ovat sellaisia, että niihin ei ole olemassa suoraan valmista koulutusta. Ammatinedistämislaitoksen vesilaitoshoitajan ja useampia VVY:n koulutuksia on hänellä käytynä, mutta paljon on opittu kantapäänkin kautta. – Työtehtävät ovat olleet niin mielenkiintoisia, ettei mielessä ole käynyt alanvaihto, vaikka töitä ei ole voinutkaan unohtaa, kun työpaikan oven kiinni päivän päätteeksi laittaa. Täytyy kiittää vaimoa siitä, että hän on jaksanut kotityöt ja lasten kasvatuksen hoitaa siinä vaiheessa, kun valvomoa tehtiin kiivaimmillaan 1990–2010. Käytännössä kävin silloin vain kotona nukkumassa. Ylivieskan Vesiosuuskunta on monella tavalla edellä kävijä verkoston valvonnan kehittämisen saralla. Ylivieskan vedenkulutusalue on tällä hetkellä jaettu 29 kulutusalueeseen. Verkosto vuodon tullessa nähdään heti millä alueella vuoto on. Vuosittain tehdään aina jotain uutta, jolla pyritään toiminnan tehostamiseen. Kesäkuun 10. päivä 2022 tuli Heikille 46 vuotta täyteen Ylivieskan Vesiosuuskunnan työtekijänä. Pitkän uran aikana, joka vieläkin jatkuu, hän on nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Kahvipöydässä kuullaankin usein tarinoita sattumuksista matkan varrelta. Kuinka paljon niistä on totta, jääköön tarinan kertojan tiedoksi, kun niitä pilke silmäkulmassa kertoilee.
YVO 70v: Vesilaitoksen hermokeskus – valvomo
Ylivieskan Vesiosuuskunta on pyrkinyt aina aktiivisesti kehittämään omaa toimintaansa. Yksi merkittävä asia toiminnan tehostamisessa on ollut verkoston valvonta. Valvontaa on haluttu kehittää, koska Vesiosuuskunta toimii ostoveden varassa, jolloin jokainen vuoto tarkoittaa ylimääräisiä kustannuksia. Vesiosuuskunnan toiminnan alkuvaiheissa verkoston valvonta perustui näköhavainnointiin ja asiakkaiden ilmoituksiin häiriötilanteista. Verkoston laajentuessa näiden varaan valvontaa ei enää voinut pelkästään varata. Tekniikan kehittyessä tuli mahdolliseksi kaukovalvonnan toteuttaminen. Ylivieskan Vesiosuukunta hankki keväällä 1971 ensimmäiset omat kaukovalvontalaitteet välille vesilaitos ja vesitorni. Hankinta tehtiin samaan aikaan, kun Vesikolmio hankki vedenottamon, pumppaamoiden ja muiden vesijohtolaitteiden ohjausta varten kauko-ohjauslaitteet, joiden avulla ohjattiin toimintoja välillä Kiiskilän vedenottamo – Ylivieskan vesilaitos. Molemmille ohjauslaitteille hankittiin lisäksi yhteinen hälytyskeskus, josta mahdollisen häiriön sattuessa ohjautui hälytys vesilaitoshoitaja Niilo Ylitalon kotiin. Tällä järjestelyllä voitiin varsinainen vesilaitospäivystys supistaa yhteen vuoroon sekä ns. varallaoloon. Vuonna 1981 valmistuneeseen vesihuollon yleissuunnitelmaan sisältyi kaukokäyttö- ja hälytysjärjestelmä, jonka hankittiin Vesikolmion ja alueella toimivien vesilaitosten yhteisesti tilaamana 1983. Järjestelmän keskusvalvomo sijoitettiin Ylivieskan Vesiosuuskunnan tiloihin ja sen toiminnasta vastasi Vesiosuuskunnan henkilöstö. Keskusvalvomosta rakennettiin radiolinkkiyhteydet vedenottamoihin, välipumppaamoihin ja toisiin Vesikolmion alueella toimiviin vesilaitoksiin. Kauko-ohjauksen ja hälytysjärjestelmän ansiosta keskusvalvomosta voitiin seurata vedenottamoiden ja välipumppaamoiden toimintaa ja paikallistaa entistä paremmin verkostossa esiintyvät vuodot. Laitteisto antoi hälytyksen, jos paine jossain verkoston osassa äkillisesti laski tai jonkin pumppaamo pysähtyi sähkökatkon johdosta. Korjaustoimet voitiin järjestelmän ansiosta aloittaa heti. Valvontakeskuksen laitteiston avulla voitiin säätää myös verkoston paine kulutushuippujen mukaan, jolloin suurilta paineen vaihteluilta voitiin välttyä ja osuuskunnan omat alavesisäiliöt täyttää pienen kulutuksen aikana. Järjestelmä valvoi myös veden pH-arvon vaihteluja. Valvontajärjestelmää on kehitetty ja laitteistoa uusittu aina sitä mukaa kun tekniset ominaisuudet alalla ovat kehittyneet. Uusin valvomonpäivitys siirsi keskusvalvomon Kalajoelle Vesikolmion omiin tiloihin vuonna 2021, mutta edelleen samoja asioita valvotaan kuin aikaisemminkin. Keskusvalvomo toiminnan rinnalla Ylivieskan Vesiosuuskunta on kehittänyt oman verkostonsa valvontaa. Yhtenä verkoston valvontaan liittyvänä asiana kuluttajille näkyy etäluettavien vesimittareiden asennus kiinteistöihin. Tulevaisuudessa Vesiosuuskunnan on mahdollista seurata lähes reaaliajassa verkostoon pumpatun ja kulutetun veden määriä, jolloin verkoston vuodot voidaan havaita vielä nopeampaa.
YVO 70v: Veikko Hassinen – ensimmäinen päätoiminen isännöitsijä
Ylivieskan Vesiosuuskunta aloitti toimintansa ilman päätoimista johtajaa. Toiminnan laajentuessa kuitenkin kävi pian selväksi, että päätoimisen johtajan palkkaaminen oli välttämätöntä. Ensimmäisen kerran isännöitsijän palkkaamisesta keskusteltiin osuuskunnan hallituksen kokouksessa toukokuussa 1954, jolloin paikka päätettiin panna haettavaksi. Isännöitsijän paikkaa ei kuitenkaan täytetty heti. Ensi alkuun tehtävä tarjottiin hoidettavaksi työasiamies Lauri Jylhälle. Hän hoiti tehtävää sivutoimisesti 3.2.-27.8.1955. Tehtävä oli kuitenkin sen verran työläs ja vaativa, että sen hoitamisen todettiin vaativan päätoimista työntekijää. Myös tilintarkastajan suosittelivat keväällä 1955 isännöitsijän tai toimitusjohtajan vakanssin perustamista. Heinäkuun puolessavälissä hallitus julisti uudestaan isännöitsijän paikan haettavaksi. Määräaikaan mennessä saapui 20 hakemusta. Hallitus keskusteli toimeen liittyvistä tehtävistä ensiksi Sipilän vanhainkodin tilanhoitajan Matti Nurmen kanssa, mutta kun hän perui hakemuksensa, yhdistettyyn isännöitsijän ja pumppuaseman hoitaman toimeen valittiin teknikko Veikko Hassinen. Hän aloitti Vesiosuuskunnan isännöitsijänä 21. marraskuuta 1955. Hassiselle vuokrattiin asunto ja toimistotila verojohtaja Olavi Nurmiselta. Alkuvuodet isännöitsijä vastasi kirjanpitoa lukuun ottamatta lähes kaikista toimistotehtävistä yksinään. Toiminnan laajetessa isännöitsijälle annettiin vuonna 1960 oikeus palkata konttoriapulainen osuuskunnan palvelukseen. Marraskuussa 1968 Vesiosuuskuntaa kohtasi järkyttävä tieto isännöitsijä Veikko Hassisen tapaturmaisesta kuolemasta Helsingin rautatieasemalla. Hassinen oli käymässä työasioillaan 20. marraskuuta Helsingissä, josta oli lähdössä pohjoiseen yöjunaan. Kun Hassinen tuli paikalle asemalaiturille, juna oli jo liikkeessä. Hän yritti vielä hypätä liikkuvaan junaan, mutta horjahti ja jäi junan ruhjomaksi. Hän kuoli vammoihinsa matkalla sairaalaan. Hassinen oli koulutukseltaan puhelinalan teknikko ja toimi ennen nimitystään Vesiosuukunnan isännöitsijäksi Pohjanmaan Puhelinosuuskunnan palveluksessa. Hän harrasti teatteria ja oli Ylivieskan Näyttämöseuran kantavia voimia. Myös kenneltyö, kansalaisopiston toiminta ja rotarytoiminta olivat lähellä hänen sydäntään. Hassisen kuoleman johdosta vesiosuuskunnan isännöitsijän tehtävät jaettiin hoidettavaksi taloushallinnon osalta osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja V.K. Lehdolle ja operatiivisen toiminnan osalta työnjohtaja Matti Kippolalle, kunnes uusi isännöitsijä saataisiin valittua. Edelleenkin, jos Vesiosuuskunnan tiloissa kuuluu epämääräisiä ääniä, toteaa henkilökunta Hassisen yrittävän kertoa oman mielipiteensä asioihin tai tulleen tarkastamaan paikkoja
YVO 70v: Toimitiloja ympäri Ylivieskaa
Hallituksessa nousi esille vuonna 1977, että Vesiosuuskunnalle olisi mahdollista rakentaa omat toimistotilat Johtotielle suunnitellun alavesisäiliön päälle. Kun osuuskunta oli toiminut koko historiansa ajan eri puolilla Ylivieskan keskustaa, tarve omien pysyvien tilojen saamiseen oli ilmeinen. Ensi alkuun toimisto sijaitsi verojohtaja Nurmisen talossa, josta Vesiosuuskunnan isännöitsijäksi 1955 valitulle Veikko Hassiselle vuokrattiin asunto ja toimistotila. Seuraavaksi toimisto sijaitsi Rossilassa vuoden 1968 loppuun, josta se siirtyi Koposen liiketaloon vuosiksi 1969–1971. Vuosina 1971–1975 toimisto sijaitsi Kalajokilaakson Kirjapaino Oy:n tiloissa. Viimeisin vuokrattu tila toimistolle oli As Oy Ylivieskan Salpa Oy:n kerrostalossa Toivontiellä 1975–1980. Alavesisäiliön valmistuttua alkuvuodesta 1980, aloitettiin toimistotilojen rakentaminen välittömästi. Rakennustyöt valmistuivat saman vuoden aikana, jolloin Vesiosuuskunnan toimisto pääsi vihdoin muuttamaan omiin tiloihin. Vesiosuuskunnan vuonna 1966 rakennetun varaston ja tontin käydessä ahtaaksi, hallitus katsasti useita eri tonttivaihtoehtoja uuden putkivaraston sijaintipaikaksi. Sopiva 1,5 hehtaarin kokoinen tontti löytyi Reino Haapakoskelta. Hänen kanssaan tehtiin vuonna 1991 sopimus tontin vuokraamisesta osuuskunnan putki- ja maa-ainevarastoalueeksi. Varastorakennuksen ahtauden vuoksi hallitus ryhtyi tutkailemaan uuden varastorakennuksen hankkimista osuuskunnan käyttöön. Tarjolle tuli konkurssien kautta parikin mahdollisuutta edullisen hallin hankkimiseen. Vesiosuuskunta kiinnostui erityisesti Ylivieskan Rakennusmetalli ja Ilmastointi Ky:n konkurssipesän haltuun tulleesta sopivan kokoisesta hallista ja osallistui kiinteistön pakkohuutokauppaan. Kauppa tehtiin ja uuden varastotilat Korjaamontiellä kalustettiin ja otettiin käyttöön vuoden 1996 alusta. Vuonna 1996 alkoi Johtotien toimisto- ja valvomorakennuksen peruskorjaus, jonka ajaksi toimisto siirtyi väliaikaisesti Korjaamontien tiloihin. Johtotiellä ilmenneen kosteusvaurion vuoksi, osuuskunnan toimisto joutui muuttamaan toukokuussa 2009 Korjaamontielle varaston tontille väliaikaisiin parakkitiloihin. Toimitilakysymys työllisti osuuskunnan hallitusta läpi vuoden 2010. Pitkällisen perehtymisen jälkeen perustettiin Kiinteistö Oy Ylivieskan Vesitalo, jonka osakkaina olivat Ylivieskan Vesiosuuskunta ja Ylivieskan Teollisuuskiinteistöt Oy. Yhtiön tehtävänä oli rakennuttaa ensimmäisessä vaiheessa toimistotalo osuuskunnan ja kaupungin tarpeisiin. Toimistorakennus valmistui elokuussa 2011, jolloin toimisto pääsi muuttamaan asianmukaisiin tiloihin. Lehtijuttu Johtotien toimitilojen valmistumisesta:
YVO 70v: Verkoston saneeraus – tärkeä osa vesilaitoksen toimintaa
Ylivieskan keskustassa vesi- ja viemärirakentaminen on edennyt pitkälle uusien kaava-alueiden rakentamisen kanssa. Rakentamisen ohella verkoston saneeraus on ollut aina tärkeä osa Vesiosuuskunnan toimintasuunnitelmaa. 1970-luvulla asuntorakentaminen Ylivieskassa oli poikkeuksellisen voimakasta ja uusia alueita kaavoitettiin etenkin omakotirakentamiseen. Vanhimmasta päästä vesijohtoja oli ryhdyttävä samaan aikaan uusimaan. Vuosina 1973–1974 poistettiin muun muassa Ratakadulla, kaupungin viemäritöiden yhteydessä ns. Mannesman teräsputket, jotka täkäläisissä olosuhteissa osoittautuivat syöpyviksi ja paljon vuotoja aiheuttaviksi. Ne korvattiin kestävämmillä muoviputkilla. Sen jälkeen on teräs- ja valurautaputkia korvattu uusilla muoviputkilla, sitä mukaa kuin verkoston saneeraus on keskustassa edennyt. Teräs- ja valurauta putkea on käytössä enää vain kilometrin verran keskustan alueella, mutta siinä ei ole esiintynyt vuotoja viimeisen 10 vuoden aikana. Hyvän kuvan verkostossa esiintyneistä vuodoista ja niiden syistä saa esimerkiksi vuonna 1979 todetuista 81 vuodosta, jotka eri putkimateriaaleittain jakaantuivat seuraavasti: Mannesman teräsputki 51, Galvanoitu teräsputki 15 ja muoviputket 15 vuotoa. Tuohon aikaan valurauta- ja teräsputkia oli 17 kilometriä ja muoviputkia 150 kilometriä. Verkostojen saneeraus on ollut tärkeää jo yksinomaan osuuskunnan talouden kannalta. Vanhat teräsputket aiheuttivat runsaasti vuotoja ja työaikaa niiden korjaamiseen oli käytettävä paljon. Enimmillään vuotoveden osuus nousi jopa 20 prosenttiin hankitusta vedestä vuonna 1985. Sen jälkeen vuotoveden osuus saatiin laskemaan alle 10 prosenttiin 90-luvun lopulla. Vuonna 2021 Ylivieskan Vesiosuuskunnan vuotoveden osuus oli 8 prosenttia hankitusta vedestä. Keskimäärin vuotoveden osuus Suomen vesilaitoksissa on 15 prosenttia. Vuodesta 1998 alkaen Vesiosuuskunta on ryhtynyt uusimaan myös vanhimpia muoviputkia. Mediassa on puhuttu viime aikoina siitä, että vesilaitoksilla on paljon saneerausvelkaa. Tämä ei pidä paikkaansa Ylivieskan Vesiosuuskunnan osalta. Saneerauksia tehdään koko ajan suunnitelmallisesti sekä keskustassa että haja-asutusalueilla ja verkoston kunto on hyvä, joten sen osalta ei ole tiedossa hintapommia, joka vaikuttaisi kuluttajien vesimaksuihin. Lehtijuttuja aiheeseen liittyen:
YVO 70v: Yleiseksi vesilaitokseksi
Yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista annetun lain (982/77) perusteella Vesiosuuskunnan hallitus esitti toukokuussa 1980 Ylivieskan kaupunginvaltuustolle, että Ylivieskan Vesiosuuskunta hyväksyttäisiin lain mukaiseksi yleiseksi vesilaitokseksi. Samassa hakemuksessa esitettiin vahvistettavaksi vesilaitoksen toiminta-alue. Vesihuoltolain mukaan kunnan alueella vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Päätöksessään 25.7.1980 kaupunginvaltuusto hyväksyi Ylivieskan Vesiosuuskunnan yleiseksi vesilaitokseksi ja vahvisti toiminta-alueen, joka vedenjakelun kannalta jakaantui kahteen painetasoalueeseen. Toisen painetasoalueen muodosti pumppaamon ja vesitornin painepiirialue, johon kuuluivat Ylivieskan asemakaava-alue ja sen länsipuolinen haja-asutus. Toisen painetasoalueen muodostivat itäiset haja-asutusalueet, jotka olivat suoraan Vesikolmion pumppaamoiden piirissä, koska jakeluverkko oli liitetty suoraan Vesikolmion pääsyöttöön. Vuonna 1993 Vesiosuuskunnan toiminta-aluejako uusittiin kokonaan ja kaupunki jettiin neljään painetasoalueeseen. Vesiosuuskunnan pääpumppaamon ja vesitornin painepiirialueeseen kuuluivat Ylivieskan asemakaava-alue, Niemelänkylä ja osa Ojakylää. Koivukallion paineenkorotusasemanpiiriin kuuluivat Koivukallio, Salmiperä, Perkkiönperä, Nisunperä ja osa Ojakylää. Raudaskylän, Isokosken ja Vähäkankaan painepiiri, joka oli suoraan Vesikolmion pumppaamoiden painepiirissä. Kantokylä, Kankaankylä, Järvelä ja Teikkoperä kuuluivat Pylvään paineenkorotusaseman vaikutuspiiriin. Tuomiperällä painepiiri liittyi yhdysvesijohdolla Oulaisten Vesiosuuskunnan verkkoon. Viimeisimmän kerran Ylivieskan kaupunginvaltuusto on vahvistanut Ylivieskan Vesiosuuskunnan toiminta-alueen vuonna 2013. Nykyisin Ylivieskan Vesiosuuskunnan toiminta-alue, joka käsittää käytännössä Ylivieskan kaupungin kaikki asutut alueet, on jaettu 29 mittausalueeseen painepiirien sijaan. Mittausalueiden avulla voidaan seurata vedenkulutuksen vaihteluja ja reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Runkoverkosto on suunniteltu siten, että häiriötilanteissa vettä voidaan johtaa eri alueille useammasta suunnasta, jotta kiinteistöille aiheutuisi mahdollisimman vähän vesikatkoja.
YVO 70v: Viemäriverkosto kauppalalle
Ylivieskan Vesiosuuskunta on aktiivisesti osallistunut Ylivieskan viemäriverkoston rakentamiseen osuuskunnan perustamisesta lähtien. Jätevedet johdettiin ennen kunnollista viemäriverkkoa ja jätevedenpuhdistuslaitosta monesti suoraan Kalajokeen, joka aiheutti lavantautiepidemioita. Tilanteen surkeutta kuvasi palstallaan Kalajokilaaksossa Jokirannan Janne 23.4.1952: ”Kerrallinen tutkimus totesi Kalajoen kesävedessä olevan 35 prosenttia sitä ”ihtiään” ja toinen tutkimus tiesi, etteivät edes puiset vesijohtoputket kestä veden sisältämien happojen syövyttävää voimaa. Suuren kirkonkylän ”päristyslaudat” johtavat poikkeuksetta nyt jokeen – minnepä muualle – ja samoilta seuduilta kiskovat pumput ylös valmiiksi höystettyä kahvivettä. Puistattaa kun ajattelee. Likajohdoissa on setään suodatinkaivot välillä, mutta ei olisi väliä vaikka ei olisikaan. Eräät suuret taloyhtiöt, kun kuulemma sen kun keikauttavat suoraan jokeen talven aikana kerätyt jätekasat mädäntyneine ruoanjätteineen, likasangon sisälmyksineen ja kaikkine mitä tuollainen kaukaa kierrettävä jäteläjä voi sisältää. Puolisen kilometriä alempana ryypätä täräytetään samaa vettä ja ihmetellään, että on se tautista aikaa.” Ylivieskan Vesiosuuskunta aloitti viemäriverkoston rakentamisen Ylivieskan taajama-alueelle samaan aikaan kuin vesijohtoverkostoa alettiin rakentamaan. Koska rakennuslain mukaisesti viemärin rakentaminen ja kunnossapito kuului kuntien tehtäviin, perustettiin kunnan ja Vesiosuuskunnan yhteinen toimikunta sopimaan viemärilaitoksen tulevista järjestelyistä talvella 1960. Huhtikuussa pidetyssä kokouksessa tehtiin Vesiosuuskunnan ja kunnan kesken sopimusehdotus, jota ei kuitenkaan hyväksytty päättävissä elimissä. Asiaan palattiin vuonna 1964, jolloin Ylivieskan rakennuslautakunta esitti tutkittavaksi Vesiosuuskunnan ja viemärilaitoksen kunnallistamista. Asia eteni varsin verkkaisesti, sillä asiaan palattiin seuraavan kerran vasta huhtikuussa 1966, jolloin Emil Märsell selvitti hallituksen jäsenille kauppalan edustajien kanssa käymiään neuvotteluja. Kun kauppala oli valinnut omat neuvottelijansa, valitsi Vesiosuuskunta neuvottelijoikseen Märsellin, Veikko Hassisen ja Jalmari Jokisen. Heille annettiin valtuudet neuvotella asiasta myös maataloushallituksen kanssa. Kun kauppalaninsinööri Veikko Sorvisto teki alkuvuodesta 1967 sopimusehdotuksen viemäriverkoston luovuttamiseksi kauppalan hallintaan, alkoi hanke vihdoinkin edetä. Päätös viemäriverkoston siirtämisestä kauppalan hallintaan tehtiin osuuskuntakokouksessa 25.4.1967. Sopimuksen mukaan vanha viemäriverkosto jäi edelleen Vesiosuukunnan omistukseen, vaikka vastuu ja huolehtiminen viemärilaitoksen suunnittelusta, rakentamisesta, teknillisestä huollosta, tarkastuksista ja liittymälupien myöntämisestä siirtyi kauppalalle. Viemäriverkon hallintasopimus Vesiosuuskunnan ja kauppalan kesken allekirjoitettiin 11.10.1967. Sopimus Vesiosuuskunnan ja Ylivieskan kaupungin kanssa oli voimassa vuoteen 1983 saakka. Vuoden 1982 puolella aloitettiin neuvottelut Vesiosuuskunnan vielä omistaman ja kaupungin hallinnoiman viemäriverkoston luovuttamisesta kaupungille. Keskustelut saatiin päätökseen kevättalvella 1983, jolloin Vesiosuuskunta luovutti omistamansa viemäriverkoston kaupungille. Vuoteen 2010 saakka uusien kaava-alueiden rakentamisen yhteydessä työmailla oli sekä kaupungilta että Vesiosuuskunnalta omat asentajansa. Kaupungin asentajien siirtyessä Vesiosuuskunnan palvelukseen, on Vesiosuuskunta myynyt osan asentajien työpanoksesta kaupungille viemäriverkon rakentamiseen. Kuluttajille näkyvin kaupungin ja Vesiosuuskunnan yhteistyö on jätevesimaksujen perintä vesilaskutuksen yhteydessä. Lisäksi Vesiosuuskunta tekee jätevesiliittymissopimukset, joka helpottaa asiakasta, kun hänen ei tarvitse asioida useassa paikassa. Aika ajoin on virinnyt keskustelua Vesiosuuskunnan kunnallistamisesta tai jätevesiverkoston siirtämisestä osuuskunnan hallintaan, mutta lopputulema on ollut aina sama: Näin on hyvä. Yhteisissä keskusteluissa on todettu, että verkostojen omistajuudella ei ole merkitystä, vaan pääasia on, että yhteistyö toimii ja asiakkaat saavat palvelut laitoksilta helposti. Lehtijuttuja vuosien varrelta:
YVO 70v: Koko Ylivieska vesijohdon piiriin
Ylivieskan keskustassa vesijohto- ja viemärirakentaminen eteni pitkälle uusien kaava-alueiden rakentamisen kanssa. 1970-luvulla asuntorakentaminen Ylivieskassa poikkeuksellisen voimakasta ja uusia alueita kaavoitettiin etenkin omakotirakentamiseen. Halukkuus liittyä Vesiosuuskunnan verkostoon oli suuri kaikilla kyläkulmilla eikä Vesiosuuskunnan tarvinnut markkinoida palvelujaan uusien asiakkaiden saamiseksi. Ongelmana osuuskunnan näkökulmasta oli hankkeiden rahoitus, mikä piti vuosikaudet talouden tiukalla. Huolimatta rahoitukseen liittyneistä ongelmista Vesiosuuskunta toimi aktiivisesti syrjäisimpienkin asuinseutujen vesittämiseksi ja kolmenkymmenen vuoden rakentamisen jälkeen oli käytännössä koko Ylivieska järjestetyn vesihuollon piirissä. Korteperän vesijohdon ja joen alituksen valmistumisen jälkeen 1970, Ylivieskan ja Alavieskan johdot liitettiin yhteen. Tämän jälkeen alavieskalaiset saivat talousvetensä Ylivieskasta, ja Alavieskan vesihuolto liittyi Ylivieskan vesitornin painepiiriin. Sievin tien varressa sijaitsevien Nisuperän ja Perkkiönperän asukkaat esittivät syykuussa 1973 Vesiosuuskunnalle vesijohdon rakentamista. Koemerkinnän jälkeen hallitus päätti tehdä jatkoselvittelyjä asiassa. Hankkeeseen palattiin tammikuussa 1976, jolloin Osmo Sipilä esitti suunnitelman laatimista Nisunperän-Kuovilan alueelle. Suunnitelma Perälä-Nisunperä-Perkkiönperä vesijohdosta valmistui 1977 ja maastotutkimuksiin osallistuivat myös alueen asukkaat. Perälä pääsi vesijohdon piiriin samana vuonna, mutta Nisunperälle ja Perkkiönperälle vesijohto saatiin vuoden 1978 puolella. Keväällä 1981 vesijohtoa jatkettiin Kuovilaan saakka ja vuonna 2017 Oja- ja Ylivieskankylän metsästysyhdistys ry:n Mäkituvalle, jonne se Sievin tien varressa päättyykin. Ylivieskan kaupungin alueeseen Sievin rajalla kuuluva Reikko ja Leppälä on liitetty Sievin Vesiosuuskunnan jakeluverkostoon. Säilynperän asukkaat anoivat vuoden 1973 syksyllä vesijohtoa, johon oli heti valmis liittymään alueen taloista seitsemän ja myöhemmin neljä. Vesiosuuskunnan ensimmäisen suunnitelman kustannusarvio oli 73 000 markkaa, josta louhintatöiden osuus oli peräti 46 000 markkaa. Hallitus päätti selvittää halvempia vaihtoehtoja. Huolellisen suunnittelun ja maaperätutkimusten avulla onnistuttiinkin löytämään vaihtoehto, jossa päästiin vähemmillä kallion louhintakustannuksilla. Vesijohto alueen talouksiin saatiin vuonna 1974. Visurin alue saatiin osittain vesitettyä jo 1970, kun Ylivieskan ja Raudaskylän välinen päävesijohto valmistui. Loput asukkaat anoivat vesijohdon rakentamista syksyllä 1975. Työ tehtiin vuonna 1976 samoihin aikoihin läheisen Sorvistonperän alueen kanssa. Vesijohto Löytynperältä Kariperälle saatiin valmiiksi myös vuonna 1976. Hankkeen toteuttaminen edellytti kaupungin avustusta. Vähäkangas-Pesälä vesijohdon rakentamiseen saatiin korkotukilainaa, mutta kun se kattoi vain 32 prosenttia 154 000 markan rakentamiskustannuksista ja liittymisrahoituskin jäi 8 prosenttiin anottiin kaupungilta avustusta investointiin. Anottua summaa ei kokonaan saatu, mutta saatu 50 000 markan avustus riitti urakan käynnistämiseen syksyllä 1977. Ylivieskan keskustan lähellä olevan Salmiperän asukkaan olivat useaan otteeseen anoneet vesijohtoa, mutta he saivat odottaa vuoroaan aina vuoteen 1979 saakka, jolloin saivat vaihtaa ruosteisen kaivoveden Kiiskilän kirkkaaseen. Tuomiperän-Kankaan alueen vesijohtotöiden valmistuttua, aloitettiin maastotutkimukset vesijohdon jatkamiseksi Järviperälle ja Teikkoon. Toukokuussa 1979 näiden kyläkuntien asukkaat esittivät Vesiosuuskunnalle vesijohdon rakentamista. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 475 000 markkaa. Rahoitus saatiin järjestettyä korkotukilainalla, kaupungin avustuksella, valtion vesihuoltoavustuksella ja liittymismaksuilla siten, että rakentaminen päästiin aloittamaan keväällä 1980. Teikon linjan valmistumisen jälkeen anoi Oulaisten puolella Härössä asuva Yrjö Härö vesijohdon jatkamista Rahkaperältä Häröön. Johto-osan pituus oli 1220 metriä ja kustannusarvio oli yli 63 000 markkaa, josta louhintatöiden osuus oli noin 40 prosenttia. Koska hanke oli taloudellisesti varsin kallis, esitti hallitus Oulaisten kaupungin osallistumista hankkeeseen. Jouluaaton aattona 1980 pidetyssä neuvottelussa Ylivieskan ja Oulaisten vesiosuuskuntien johtajat ja Yrjö Härö sopivat, että Ylivieskan Vesiosuuskunta luovuttaa putkimateriaalin ko. johto-osalle ja tarkentaa sijoitusta alkupäässä olevan kallio-osuuden pienentämiseksi ja liittyjät suorittavat rakennustyöt omalla kustannuksellaan. Harvaperän asukkaat anoivat pääsyä vesijohdon piiriin vuoden 1981 alussa. Kun rahoitus järjestyi, rakentaminen aloitettiin ja kokonaisuudessaan Harvaperä saatiin vesitettyä 1983. Harvaperältä vedettiin samana vuonna myös kahden ja puolen kilometrin mittainen vesijohtoputki Ratiseen. Katajaperän vesijohtoverkosto laajentaminen Kurulaan tapahtui syksyllä 1980 ja vesijohto välille Katajaperä-Sääskelä 1982. Näiden rakentamiseen saatiin kaupungin avustusta kuten myös samaan aikaan suoritettuun vesijohtotyöhön välillä Rauhaperä-Lintonen. Syyskuussa 1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa käsiteltiin suunnitelmaa 900 metrin vesijohdon rakentamiseksi välille Ranta-Partala. Väli osoittautui kallioisuutensa vuoksi vaikeasti toteutettavaksi. Kun suunnitelmasta 380 metriä oli kaivettavuudeltaan helppoa ja osalle oli liitettävissä neljä asuinrakennusta, tämä osuus rakennettiin heti, mutta loppu osalle päätettiin selvittää vaihtoehtoisia ”kalliottomia” sijoituksia. Valmiiksi Partalan vesijohtotyö saatiin vuonna 1983. Vajaa pari kilometriä pitkä vesijohto Tuomiperältä Äkkilään rakennettiin vuonna 1982. Lyhyempiä urakoita olivat samana vuonna rakennetut johto-osat Raudaskylä-Norola ja Rahkasaari-Raudaskylä. Pyykankaan asukkaat anoivat vesijohdon ja palopostin rakentamista vuonna 1982. Rahoitus saatiin järjestymään vuodelle 1984, jolloin se myös toteutettiin. Pyykankaan liityttyä vesijohtoverkostoon, asutuista kyläkulmista vain Hietaperä jäi edelleen vaille vesijohtoa. Sekin puute poistui vuonna 1999, jolloin hietaperäset pääsivät vesijohdon piiriin. Viimeisimpiä haja-asutusalueella toteutettuja suurempia rakennuskohteita on ollut Yrttikorpi, jonne vesijohto rakennettiin vuonna 2000. Tämän jälkeen rakentaminen on keskittynyt pääasiassa uusille kaavoitetuille asuinalueille keskustan tuntumassa. Haja-asutusalueilla on täydennetty verkostoa siltä osin, kun uusia tarpeita on ilmaantunut. Nyt vuonna 2022 99,8 prosenttia Ylivieskan talouksista on yleisen vesijohdon piirissä. Kalajokilaakso 15.11.1990:
YVO 70v: Vesijohto Tuomiperälle
Kantokylän urakan tultua valmiiksi, ryhdyttiin suunnittelemaan vesijohdon jatkamista Tuomiperän ja Kankaan aseman suuntaan. Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 17.1.1973 luettiin Tuomiperän ja Kankaan asukkaiden allekirjoittama kirje, jossa esitettiin kokouksen kutsumista koolle alueen vesihuollon järjestämiseksi. Tuomelan koululla pidetyssä neuvottelukokouksessa oli paikalla noin kolmekymmentä osanottajaa Tuomiperältä, Harvalasta, Kankaalta, Rajaniemestä ja Teikosta. Vesiosuuskunnan toimesta kerrottiin paikalle saapuneille kyläläisille vesijohdon rakentamiseen liittyvistä teknisistä kysymyksistä ja alueen vesittämiseen vaikuttavista painetaloudellisista vaikeuksista, joiden takia putkikokojen alueella tuli olla tavanomaista suuremmat. Kiinnostuksen selvittämiseksi päätettiin suorittaa koemerkintä, joka annettiin tehtäväksi nelihenkiselle toimikunnalle. Toimikuntaan kuuluivat Matti Jaakola Tuomiperältä, Huugo Heikkilä Rajaperältä, Erkki Niskala ja Joonas Pietilä Harvaperältä. Kun koemerkintä oli suoritettu, tehtiin hankkeesta karkea yleissuunnitelma, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma. Vesiosuuskunnan hallitus päätti jatkaa hankkeen valmistelua tavoitteena töiden alkaminen syksyllä 1974. Hanke ei kuitenkaan edennyt odotetusti. Vesihallitus myönsi hankkeeseen ennakkovarauksena 70 000 markan korkotukilainan. Se oli vain 28 prosenttia kokonaiskustannuksista. Kun liittymismaksurahoituksena oli saatavissa korkeintaan 30 000 markkaa, jäi hankkeen kokonaisrahoitus 40 prosenttiin, mikä teki investoinnista tappiollisen. Hallitus päätti kokouksessaan 15.10.1974 palata asiaan sen jälkeen, kun oli selvitetty mahdollisuus saada lisää korkotukilainaa. Tuomiperän vesijohdon rakentamisen rahoitusongelman ratkaisemiseksi Vesiosuuskunta kääntyi myös kaupungin puoleen. Kaupunki päättikin avustaa hanketta yhteensä 70 000 markalla vuosina 1975 ja 1976. Kun näin saatiin varmuus rahoituksesta, pyydettiin urakkatarjoukset ja työt käynnistettiin vuoden 1975 puolella. Tuomiperän jälkeen käynnistyi hanke vesijohdon jatkamiseksi Kankaan asemalle ja Rajaniemeen. Muodollisesti hanke käynnistyi samalla tavalla kuin Kantokylällä ja Tuomiperällä. Paikalliset asukkaat Erkki Niskala, Huugo Heikkilä ja Eino Lyly esittivät kirjeitse vesihuoltokokouksen järjestämistä. Kokous pidettiin Huugo Heikkilän talossa, johon oli saapunut kymmenkunta osallistujaa. Hankeen rahoittamiseksi osuuskunta anoi korkotukilainaa vuodelle 1977. Odotusten mukaista täyttä rahoitusta ei tälläkään kerralla saatu. Vesihallitus myönsi 150 000 markan suuruisen lainan 16 vuoden takaisinmaksuajalla. Lainalla piti rakentaa sekä Tuomiperä-Kangas johto-osa että pätkä vesijohtoverkostoa III kaupunginosassa. Kun liittymismaksurahoitusta laskettiin saatavan n. 30 000 markkaa, anottiin kaupungilta rahoitusta puuttuva 100 000 markkaa. Ylivieskan kaupunki suostui antamaan 75 000 markkaa rakentamiseen, mikä mahdollisti rakentamisen vuonna 1978. Vuoden 1978 loppuun mennessä Ylivieskan Vesiosuuskunta oli rakentanut 176 223 metriä runkovesijohtoa ja 140 494 metriä talojohtoja. Jäseniä osuuskunnassa oli 2257. Lehtijuttuja Tuomiperän vesijohtohankkeesta: