YVO 70v: Vesijohto Kantokylälle
Kantokylän vesijohtohanke käynnistyi Matti Haikolan, Antti Saaren ja Unto Marjakankaan esittäessä kirjallisesti Vesiosuukunnalle alkukokouksen järjestämistä vesijohtohankkeen käynnistämiseksi. Tilaisuus pidettiin 20. joulukuuta 1971 Kantokylän kansakoululla. Kokouksessa selvitettiin Vesiosuuskunnan toimesta rakentamishanketta, korkotukilainan hakemista, kustannusarviota ja rahoitussuunnitelmia. Lisäksi kerrottiin myös vesihuollon yleissuunnitelman mukaisista johtolinjoista, tariffointiperusteista ja kuluttajille aiheutuvista kustannuksista. Kyläläiset valitsivat 8-jäsenisen toimikunnan valmistelemaan hanketta ja keräämään loppiaiseen 1972 mennessä liittyjäilmoitukset tariffointiperusteineen. Toimikuntaan kuuluivat Matti Haikola, Antti Saari, Heikki Latvakoski, Martti Haapakoski, Tenho Spring, Martti Kantola, Vilho Säilynkangas ja Uuno Marjakangas. Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 12. tammikuuta käytiin läpi Kantokylässä suoritetun koemerkinnän tuloksia: liittymisilmoituksen oli toimikunnalle jättänyt yhteensä 62 kiinteistön omistajaa eli noin 50 prosenttia kylän talouksista. Koemerkinnän mukaan laskettu liittymismaksu rahoitus oli n. 80 500 markkaa, mikä oli karkean arvion mukaan 25–30 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Hallitus oli sitä mieltä, että yksityiskohtainen vesihuoltosuunnitelman laatiminen Kantokylän alueelle oli tarpeen, mutta liittymisaktiivisuutta oli parannettava ennen lopullista rakentamista. Mittaustyöt ja maastotutkimukset Vesiosuuskunta päätti suorittaa omana työnään. Mitoituksesta ja puhtaaksi piirtämisestä pyydettiin tarjous useasta yrityksestä, joista insinööri Juhani Kuusion tarjous hyväksyttiin. Suunnitelmaan sisältyi päävesijohtoa yhteensä 20 kilometriä johto-osilla Pylväs-Rauhala, Saari-Kantokylä-Vaaramaa, Saari-Leväneva, Kantokylä-Pinola ja Takalon ja Ritamäen sekundäärijohdot. Mitoituksessa otettiin huomioon myös odotettavissa oleva laajennustarve Tuomiperän ja Kankaan aseman suuntaan. Huhtikuussa 1972 Vesiosuukunnan hallitus anoi korkotukilainaa johto-osille Pylväs-Saari-Kantokylä, Saari-Leväneva Saaren kansakoululle saakka ja Kantokylän sekundäärijohdot. Vesihallitus myönsi 120 000 markan lainan kesän lopulla, joten kaivu- ja täyttöurakka aloitettiin syksyllä. Vuoden loppuun mennessä oli verkostoa rakennettu jo 10 kilometriä ja vesijohtoverkkoon liitetty 40 taloutta. Ensimmäisen vaiheen osalta työt saatiin valmiiksi toukokuussa 1973. Toisen vaiheen rahoitus oli Vesiosuuskunnan hallituksen käsittelyssä huhtikuussa 1973. Suunnitelma koski johto-osia Saari- Leväneva, Kantokylä-Pinola ja Kantokylä-Vaaramaa. Yhteispituudeltaan johto-osat olivat n. 9,3 km. Hallitus totesi, ettei vesijohtoverkoston ulottaminen suunnittelu alueille ollut taloudellisesti kannattavaa, mutta edullisen lainoituksen järjestyessä se päätettiin toteuttaa. Rahoitus järjestyi ja toisen vaiheen rakennustyöt alkoivat marraskuussa 1973. Vuoden vaihteeseen mennessä Vaaramaan ja Pinolan johto-osat oli rakennettu kokonaisuudessaan. Levänevan suunnalla sen sijaan päästiin töihin vasta vuoden 1974 puolella. Tässä lehtileikkeet Kantokylän vesijohtohankkeesta loka-marraskuun vaihteesta vuodelta 1972
YVO 70v: Haja-asutusalueiden vesittäminen
Vuoden 1968 lopulla valmistui Ylivieskan kauppalan sivutaajamien ja haja-asutusalueen vesihuollon yleissuunnitelma, jonka laati kauppalan rakennusmestari Matti Saarikettu. Suunnitelma käsitti vesijohtojen mitoituksen haja-asutusalueella välillä Ylivieskan rakennuskieltoalue-Raudaskylä-Löytynperä. Mukaan kuuluivat myös Vähäkangas ja Kantokylä. Samaan aikaan neuvoteltiin myös Ylivieskan ja Alavieskan vesijohtoverkostojen yhdistämisestä ja veden myymisestä Alavieskan vesilaitokselle, koska Alavieskan mahdollisuudet toimittaa vettä omista pohjavesiesiintymistä olivat rajalliset. Neuvottelujen lopputuloksena Ylivieskan Vesiosuuskunta rakensi pääjohdon välille Niemelänkylä-Alavieskan raja, joka valmistui suunniteltua joen alitusta Korteperälle lukuun ottamatta vuoden 1969 lopulla. Raudaskylän vesihuollon järjestäminen alkoi, kun vesihuollon yleissuunnitelman mukainen vesijohdon rakentaminen alkoi. Huhtalan alueella ensimmäiset talot voitiin liittää vesijohtoverkostoon vuoden 1969 lopulla. Vuonna 1970 alkoi Raudaskylä-Isokoski-Pylväs-Vähäkangas johto-osan rakentaminen. Tämä johto-osa saatiin Kankaanmäelle saakka valmiiksi viimeisteltyä toukokuun 1971 lopussa. Kaikki taloudet eivät heti liittyneet osuuskunnan jäseniksi, sillä Vähäkankaalla toimi kaksi erillistä vesiyhtymää, joista merkittävä osa kyläläisistä sai talousvetensä. Liittymien määrä kasvoi kuitenkin sitä mukaa kuin ns. koulun lähteen käyttö väheni. Pääjohdon rakentaminen Vähäkankaalle mahdollisti vesijohtojen vetämisen saman tien Isokoskelle, Jylhänperälle, Pylväsperälle ja Ängeslevälle sekä myöhemmin Säilynperälle ja Anttilanperälle. Juolanperä sen sijaan liittyi Nivalan Vesihuolto Oy:n jakeluverkostoon. Kankaanmäeltä vesijohdon rakentamista jatkettiin Hapuliin, Soukalle ja Ylihannulaan ja siitä edelleen vesilaitokselle. Näin saatiin vesijohdon varrella olevat taloudet vesijohdon piiriin ja samalla yhteys Raudaskylän suunnasta joen pohjoispuolitse Vesiosuuskunnan alavesisäiliöön. Tämä lisäsi ja varmisti Ylivieskan keskustan vesihuoltoa mahdollisten toimintahäiriöiden sattuessa, koska suoraa vesijohtoa Junnosta Ylivieskaan ei vielä ollut rakennettu. Vesijohdon rakentamisen painopiste siirtyi selvästi 1960-luvun lopulla keskustasta haja-asutusalueelle, vaikka keskustassakin vesijohtoa rakennettiin koko ajan uusille asuntoalueille. Vuonna 1970 keskustassa aloitettiin Männistön alueen rakentaminen, jossa tehtiin ensimmäisen kerran Ylivieskan historiassa kunnallistekniset työt valmiiksi ennen asuntorakentamista. Vaikka 1970-luvun alkuvuosina pääpaino oli Ylivieskan pohjoispuolisten kylien vesittämisessä, tehtiin vesijohtotöitä samanaikaisesti Katajaperällä, Pyörreperällä, Raudaskylän suunnalla Visuri-Rantamaalla, Niemelänkylän alueella Viirelässä, Mäntykankaalla, Pielus-Lievotiellä ja Kurikkatiellä. Lisäksi rakennettiin yhteys Rantakortteelta Alavieskan rajalle. Vuoden 1971 lopulla vesijohdon kokonaispituus oi 167 500 m, josta pääjohtoa oli 102 100 m ja talojohtoja 65 500 m. Paloposteja verkostossa oli 95 kpl. Osuuskunnassa oli 1290 jäsentä.
Maailman vesipäivä 22.3.
Tänään vietetään maailman vesipäivää 💧 Vaikka pohjavesi on näkymättömissä, sen vaikutus on havaittavissa kaikkialla. Jalkojemme alla, maaperän uumenissa oleva pohjavesi on kuin piilotettu aarre, joka mahdollistaa ja rikastuttaa elämäämme. Suurin osa suomalaisten juomavedestä on peräisin pohjavedestä. Syvällä maan alla olevaa pohjavettä on suojeltava ennakoiden, sillä likaantunutta pohjavettä on hyvin vaikea puhdistaa. Neuvot järkevään toimintaan löydät ymparisto.fi esitteistä. Pohjavesi voi olla poissa näkyvistä, mutta se ei saa olla poissa mielistämme.
YVO 70v: Kiiskilän kirkasta Ylivieskaan
Vuonna 1966 Kokkolan Maaviljelysinsinööripiiri ryhtyi valmistelemaan Kalajoen keskiosan jokijärjestelytöitä ja niihin liittyen Kalajokilaakson vesihuollon yleissuunnitelmaa. Jokijärjestelytöiden tavoitteena oli noin 3000 peltohehtaarin tulvasuojelu Nivalassa ja Ylivieskassa. Ylivieskan Vesiosuuskunnan hallitus päätti ryhtyä toimenpiteisiin Kalajoen vedenlaadun pysyttämiseksi puhdistuskelpoisena järjestelytöiden alkaessa. Järjestelytyöt tarkoittivat ruoppaus- ja maansiirtotöitä. Järjestelyn alkukokoukseen lähetettiin edustaja, jonka tehtävänä oli huolehtia muutenkin osuuskunnan eduista jokijärjestelyjen aikana ja vastustaa tehtyjä suunnitelmia. Selvitysten edetessä Vesiosuuskunnan kanta vähitellen pehmeni ja hallitus päätti kokouksessaan 28.7.1967 luopua aloituskokouksessa ilmoitetusta vastustuksesta. Luopumisen ehdoksi vaadittiin, että osuuskunnan vedenpuhdistamon kaivoon toimitetaan riittävästi puhdistuskelpoista vettä korvauksetta tai, että vedenpuhdistamon puhdasvesisäiliöön toimitetaan riittävästi puhdasta, jakeluun soveltuvaa vettä sellaiseen hintaan, ettei se ylitä vedenpuhdistamon käyttökustannuksia. Kun Kalajoki katsottiin veden laadun ja siinä tapahtuvien muutosten takia huonoksi raakavesilähteeksi, luovuttiin ajatuksesta johtaa vesi perkaustöiden yläpuolelta putkea pitkin Ylivieskaan. Samaan aikaan kun Nivalassa ja Sievissä oli vaikeuksia paikallisen vedentarpeen tyydyttämisessä, päätettiin selvittää mahdollisuus uuden vedenhankintayhtiön perustamiseksi alueelle. Ennen kuin kunnat tekivät päätöstä hankintayhtiön perustamisesta, ne halusivat maataloushallitukselta puolueettoman arvioinnin kustannusten jaosta osakaskuntien kesken ja selvityksen putkiston mitoituksen riittävyydestä. Hanketta valmisteli kuntien yhteinen vesihuoltotoimikunta apunaan Kokkolan maanviljelysinsinööripiirin asiantutija Martti Raivio ja Esa Kleemola. Keväällä 1968 yhtiön perustaminen vauhdittui, kun valtion vesihuoltolaina oli haettava toukokuun loppuun mennessä ja rakentamissopimus maataloushallituksen kanssa oli tehtävä elokuun puoleen väliin mennessä. Vesikolmio Oy:n perustava kokous pidettiin yksimielisissä merkeissä 24.5.1968 Ylivieskan kauppalantalolla, kun osakaskunnat olivat jo hyväksyneet tehdyn vesihuoltosuunnitelman omissa kokouksissaan ja päättäneet liittyä perustettavaan yhtiöön veden saannin turvaamiseksi. Laaditun vesihuollon yleissuunnitelman mukaan Nivalan ja Sievin kirkonkylien vedenhankinta perustui olemassa oleviin vedenottamoihin, kun taas muille alueille vesi suunniteltiin otettavaksi Kiiskilänkylän Kauppilan lähteestä ja Vihanninkankaalta Sievin aseman lähistöltä. Yleissuunnitelman ensimmäiseen rakennusvaiheeseen kuului pääjohdon rakentaminen Kiiskilästä Raudaskylän kautta Ylivieskaan. Rakennustyöt alkoivat syksyllä 1968 ja veden toimittaminen Ylivieskan Vesiosuuskunnan verkostoon alkoi maaliskuussa 1970. Vesikolmion toimittama vesi ei aluksi riittänyt Ylivieskan kokonaisvedentarpeen tyydyttämiseen, joten vedenpuhdistuslaitos pysyi käytössä elokuuhun 1985 saakka, kunnes tarvittavat alavesisäiliöt ja Huhmarin linja valmistuivat tasaamaan veden kulutuksen vaihteluja. Tämän ensimmäisen Kalajokilaakson vesihuollon yleissuunnitelman jälkeen on tehty useita uusia yleissuunnitelmia vastaamaan ajanmukaisia tarpeita, joka on taannut sen, että tänä päivänä alueen asukkaat saavat nauttia laadukkaasta pohjavedestä.
YVO 70v: Vesijohto Niemelänkylän eteläpuolelle ja Ojakylälle
Paineet vesijohtoverkoston laajentamiseen keskustaajaman ulkopuolella kasvoivat sitä mukaan kuin verkosto keskustaajamassa laajeni ja ihmisten vaatimustaso elintason nousun myötä nousi. Niemelänkylä pääsi pohjoispuolella jokea vesijohdon piiriin 1962 Visalaan ja Sipilään saakka. Tästä kului neljä vuotta ennen kuin vesijohtoverkostoa laajennettiin Visalasta Alavieskan suuntaan Frans Vallin taloon saakka ja joen eteläpuolelle linjalle Siltala-Niva-Häivälä. Pohjoispuolen rakentaminen päästiin aloittamaan, kun tilaajat sitoutuivat suorittamaan kaivun ja asennuksen omalla kustannuksellaan. Savelan ja Ojakylän suunnalla oli pohjustettu vesijohdon saantia vuodesta 1961, mutta vasta syyskuussa 1967 maataloushallituksen myöntämällä lainalla välillä Siltala-Ojakylän koulu päästiin rakennustyöt aloittamaan. Maataloushallituksen jätettyyn laina-anomukseen sisältyi myös johto-osa Ojala-Savela ja Visala-joenalitus. Ojala-Savela linjalla rakennustyöt alkoivat tammikuussa 1968. Kun Ojakylän linjan rakennustyöt alkoivat, päätti Siltalan-Männistön alueella toimiva Keskikylän vesiyhtymä anoa oikeutta saada vettä heidän 24 taloa käsittävään puuputkiverkostoon. Osuuskunta kuitenkin kieltäytyi tästä, koska hyvää vettä ja häiriintymätöntä jakelua ei voitu turvata puuputkiverkostossa. Lisäksi talot sijaitsivat niin lähellä Vesiosuuskunnan verkkoa, että normaalit liitokset oli mahdollista tehdä. Samaan aikaan osuuskunnalle jätettiin useita muitakin anomuksia jakelujohtojen rakentamiseksi: Niemelänkylän Korterämeelle, Mertuanojalle, Puuhkalaan ja Soukalle. Vesiosuuskunnan hallitus suhtautui niihin myönteisesti, mutta päätti seurata osuuskunnan taloudellista tilaa ja käsitellä hankkeita myöhemmin rahoitustilanteen salliessa. Rakentaminen vuoden 1967 aikana oli hyvin vilkasta. Vesijohtoa rakennettiin 9 843 metriä. Vuoden lopussa vesijohtoa oli yhteensä 43 328 metriä, viemäriä 12 513 metriä ja vesijohtoon liitettyjä kiinteistöjä 672.
YVO 70v: Lisätehoa vedenpuhdistamoon
Vuonna 1963 aloitettiin Ylivieskassa kirkonkylän rakennuskaavan laajennus. Siihen liittyen Vesiosuuskunta tilasi Maa- ja Vesi Oy:ltä vesijohto- ja viemärisuunnitelman. Työhön kuului myös paikan etsiminen kunnan jätevedenpuhdistamolle. Kunnan uusi rakennuskaava ulottui Kaisaniemeen, jonka suuntaan kunnan keskustaajaman asutus oli vähitellen laajentunut ilman kaavaakin. Kaisaniemen lisäksi vesijohtoa olivat vailla keskustan liepeiltä Katajaperän, Ojamattilan, Salmiperän ja Soukan asukkaat. Myös Olmalan, Savelan ja Ojakylän asukkaat pitivät kokouksen omaa vesijohtohanketta vauhdittaakseen. Paineita toiminnan tehostamiseen antoi myös Pohjolan Maidon uuden kuivamaitotehtaan sijoituspaikan selvittelykysymykset. Ylivieskaan tehdas ei kuitenkaan sijoittunut, vaan kilpailun voitti Haapavesi. Vedenkulutuksen kasvaessa vedenpuhdistuslaitoksen laajentaminen kävi välttämättömäksi. Laajennus päätettiin toteuttaa pulsaattorilaitoksella ilman omaa pohjasäiliötä, jolloin entinen laitos jäi vielä toimintakykyiseksi. Laajennus nosti puhdistuskapasiteetin 36 kuutiosta 156 kuutioon tunnissa. Vedenpuhdistamon laajennus valmistui parahiksi vastaamaan kasvaneeseen veden kysyntään, kun esimerkiksi OTK:n teurastamo aloitti toimintansa Alpuminkankaalla. Vuoden 1965 alusta Ylivieskasta tuli kauppala, kun valtioneuvosto katsoi Ylivieskan jo kehittyneen Oulun läänin eteläosan keskuksena niin, että tämä tunnustus voitiin sille myöntää. Kuntamuodon muutoksen myötä vesi- ja viemärijohtojen suunnittelu ja mittaustyöt siirtyivät Vesiosuuskunnalta kauppalan rakennustoimistolle. Muuten rakennustyöt sujuivat entiseen malliin yhteistyössä. Vuoden 1965 loppuun mennessä Ylivieskaan oli rakennettu 25 300 m vesijohtoa ja viemäriä 12 243m. Paloposteja oli 61 kpl. Vesijohtoon oli liittynyt 428 kiinteistöä.
YVO 70v: Ylivieskan vesijohtoverkko laajenee
Ylivieskan ydinkeskustan alueen vesijohtotöiden päästyä hyvään vauhtiin, heräsi kiinnostus vesijohtovettä kohtaan myös muualla. Koskipuhdon asukkaat yhdessä Yleisradion kanssa esittivät vesijohdon rakentamista radioasemalle saakka. Rakennushanke aloitettiin syksyllä 1954, kun Yleisradio oli valmis huolehtimaan 3 miljoonan markan rahoituksesta, kunnes maataloushallitukselta saatiin lopullinen rahoitus. Hakalahden alueen rakennustöiden suunnittelu aloitettiin 1955, mutta työt päästiin aloittamaan vasta 1956, kun rahoitusongelmat työllisyyslainan myötä saatiin ratkaistua. Samaan aikaan kunnan omana työllisyystyönä rakennettiin vesijohto ja viemäri sairaalan luota Kirkonkylän uuden kansakoulun tontille. Samana vuonna aloitettiin myös Rantatien vesijohto- ja viemärityöt, josta oli tarkoituksena jatkaa vesijohdon osalta myöhemmin myös Niemelänkylälle. Vuoden 1956 iso saavutus oli myös se, että VR suurena vedenkäyttäjänä saatiin liittymään mukaan Vesiosuuskuntaan. Tämä mahdollisti aseman seudun vesitornin ja vesisäiliön yhteiskäytön ennen kuin osuuskunta sai rakennuttua oman vesitornin. Tornin rakentaminen sisältyi vuosien 1958-1962 rakennussuunnitelmaan yhdessä jätevedenpuhdistamon ensimmäisen rakennusvaiheen, Niemelänkylän vesijohdon rakentamisen ja Kirkonkylän vesijohto- ja viemäriverkon laajentamisen kanssa. Rahoituksen saaminen tähän 51 miljoonan markan suunnitelmaan vaati useamman vierailun Helsinkiin maataloushallitukseen hallituksen puheenjohtaja Emil Märselliltä. Lisäksi kunnan mukaan saaminen vaati sen, että paloasema ja palopäällikön asunto oli rakennettava vesitornin yhteyteen. Vesitornihanke käynnistyi viimein 1959, kun Vesiosuuskunta osti tontin vesitornille ja paloasemalle Rahkolantien ja uuden Oulaisten tien väliseltä alueelta. Veston rakentama vesitorni tuli valmiiksi todelliseen tarpeeseen, sillä Karjapohjolan teurastamon valmistuttua kesällä 1962, Ylivieskan vedenkulutus kasvoi 30 prosentilla, eikä entisellä painesäiliöjärjestelmällä olisi voitu tarvetta tyydyttää. Uusi ja ajanmukainen vesitorni mahdollisti palvelujen jatkuvan kehittämisen ja vesijohtoverkon laajentamisen uusille alueille. Niemelänkylän vesijohtohankkeen uskottiin vauhdittuvan Visalan sairaalan rakentamisen myötä, mutta sekä kyläläiset että Vesiosuuskunta joutuivat pettymään, kun kuntainliitto päätyi vedenhankinnassa porakaivoon. Vasta 1961, kun Sipilän vanhainkoti haluttiin liittää vesijohtoverkkoon, asiaan palattiin uudemman kerran. Ja tuossa vaiheessa myös Visalan sairaala pyysi uutta hintatarjousta liittymisestä vesijohtoon. Kolmen kilometrin pituinen vesijohto välille Rahkola – Visalansairaala valmistui 1962 ja samalla rakennettiin kunnan työllisyystyönä liittymä Rannan koululle. Silti yhä suuri osa Niemelänkylää jäi ilman puhdasta vesijohtovettä. Kirkonkylän alueella vesijohto laajeni sitä mukaan kuin sen rakentamiseen saatiin rahoitusta. Merkittävin työ oli joenalitus pumppuaseman ja Kiviojan koulun välillä, jonka jälkeen koulu ja koulun läheisyydessä olevat taloudet saatiin vesijohtoverkoston piiriin. Vesijohtoveden puhdistuksessa siirryttiin 1957 kaustiksoodan käytöstä kalkin käyttämiseen, koska kalkin ansiosta veden väri parani, veden laatu pysyi tasaisempana ja puhdistuskustannukset alenivat. Kalkin katsottiin myös lisäävän putkiston kestävyyttä. Huono puoli oli veden koveneminen, vaikka se olikin vielä laadultaan normaalia pehmeämpää. Vuoden 1962 loppuun mennessä Ylivieskaan oli rakennettu 15 620 metriä vesijohtoa ja 8 275 metriä viemäriä. Ja verkostoihin oli liitetty 249 kiinteistöä.
Ylivieskan Vesiosuuskunta 70 vuotta
Ylivieskan Vesiosuuskunta täyttää tänä vuonna 70 vuotta (1952-2022). Julkaisemme vuoden aikana juttuja Vesiosuuskunnan historiasta, siitä missä ollaan nyt ja mihin ollaan menossa. Jos jollain herää kiinnostus tutustua menneeseen aikaan tarkemmin, toimistoltamme löytyy 50-vuotis historiikki Jokivedestä Kiiskilän kirkkaaseen kirjoja, jonka voi saada omakseen. Tänä päivänä lähes kaikki taloudet Suomessa ovat järjestetyn vesihuollon piirissä. Nykyajan käyttäjille on normaalia, että vettä tulee hanasta sopivalla paineella ja sen voi sellaisenaan käyttää. Vasta jos vedenjakelu keskeytyy tai sen kanssa on laadullisia ongelmia huomaamme, kuinka tärkeässä osassa puhdas käyttövesi elämässämme on. Ylivieskan Vesiosuuskunta perustettiin 15.7.1952 vastaamaan sodan jälkeisen vesihuollon järjestämisen tarpeeseen. Tätä ennen Ylivieskan vesihuolto perustui lähinnä omiin kaivoihin ja jokirannan vesiyhtymiin, jotka pumppasivat puuputkilla vetensä suoraan Kalajoesta. Näin hankittu vesi oli pääsääntöisesti huonolaatuista, jokivesi likaista ja kaivovesi ruosteista. Talviaikoina kaivot kuivuivat ja käyttövesi piti hakea Kalajoesta, jokeen virtaavista suurimmista ojista tai sulattaa lumesta. Lisäksi puhdistamattoman jokiveden käyttö aiheutti toistuvia lavantauti- ja pikkulavantautiesiintymiä, joiden seurauksena ihmisiä sairastui vakavasti ja kuoli. Oman vesijohtolaitoksen perustaminen vauhdittui, kun valtio pystyi maaseudun vesi- ja viemärilaitoksista vuonna 1951 annetun uuden asetuksen puitteissa antamaan lainaa ja avustusta jopa 75 prosenttia vesijohtolaitoksen perustamiskustannuksista. Ehtona oli, että laitos täyttää terveydellisesti ja teknisesti hyvän vesijohtolaitoksen vaatimukset. Pienten vesiyhtymien muodostaminen ei tullut kyseeseen, koska Kalajoen veden laatu oli tutkimusten mukaan niin huonoa, että ilman kunnollista puhdistuslaitosta sitä ei voinut käyttää ruokavetenä. Myös muita veden lähteitä tutkittiin. Yhtenä vaihtoehtona oli johtaa vesi Kekajärvestä, koska se olisi kelvannut ilman kemiallista puhdistusta talousvedeksi, mutta vesi ei olisi riittänyt Ylivieskan vedenkulutukseen. Ylivieskan alueen pohjavesialueiden tutkimuksista kävi ilmi, että hyvä laatuisia lähdevesiä ei myöskään ollut riittävästi. Kiinnostus Vesiosuuskuntaa kohtaan ei aluksi ollut ennakoidun innostunutta. Olemassa olevien vesiyhtymien toiminnan lopettaminen ja jäsenten liittyminen uuteen osuuskuntaan vaati pitkällisiä neuvotteluja. Mutta ilman niitä ei 52 miljoonan markan vesijohtohankkeen ensimmäistä vaihetta, runkolinjojen ja vedenpuhdistamon rakentamista olisi pystytty toteuttamaan. Vedenottamon ja puhdistusaseman paikaksi valikoitui Suvannon urheilualueen takana sijaitseva alue. Vesi- ja viemärijohdon rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 1954. Pumppuasema ja vedenpuhdistuslaitos otettiin käyttöön 1955, jolloin myös taajama-alueen Rahkolanranta-osuusmeijeri ja sairaala-Pappilanranta runkolinjojen rakennustyöt saatiin valmiiksi. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Vesiosuuskunta rakensi vesijohtoa 4,8 km ja viemärijohtoa 2,9 km. Paloposteja oli käytössä 14 kpl. Vesijohtoon liitettiin 49 kiinteistöä. Näin Ylivieskan Vesiosuuskunta aloitti toimintansa ylivieskalaisten vedenjakelijana
Hinnan korotus 1.3.2022
Ylivieskan Vesiosuuskunnan hallitus päätti kokouksessaan 1.12.2021 korottaa veden perusmaksua 10 % 1.3.2022 alkaen. Pienimmän, normaalisti omakotitaloissa käytettävän vesimittarin perusmaksua korotetaan 6,20 eurosta kuukaudessa 6,82 euroon kuukaudessa (sis. ALV 24 %) ja isompien, esim. rivi- ja kerrostaloissa sekä teollisuuskiinteistöissä käytettävien mittarien perusmaksua samoin 10 %. Perusteena korotuksille on veden hankintahinnan sekä yleisten kustannusten nousu. Edellisen kerran Ylivieskan Vesiosuuskunta on nostanut veden hintaa 1.1.2020 alkaen. Talousveden hinta on Ylivieskassa edelleen korotuksesta huolimatta reilusti alle valtakunnan keskitason.
SUOJAA VESIMITTARI JA PUTKET PAKKASELTA
Pakkasta tuli taas tällekin talvelle. Älä päästä vesimittaria ja putkia jäätymään, tarvit kuitenkin vettä. Huolehdi, että mittaritilassa on riittävästi lämmintä. Muista sulkea ovet ja ylimääräiset ilmanvaihtoräppänät. Jos mittari kuitenkin on jo rikki, sulje venttiilit molemmin puolin mittaria, jos mahdollista ja ota yhteys vesiosuuskuntaan.